Sten Sture pyysi häntä olemaan läsnä hänen häissään, ja piispa suostui, ei niinkään tehdäkseen hänelle mieliksi kuin sentähden, että tiesi olevan niin monta, joita suututtaisi hänet nähdessään.
Sillävälin oli hän toimetonna, ja hän väitti, että juuri toimettomuutensa tähden hän meni Pernilla rouvan luo yhä useammin, kunnes se lopulta tapahtui joka päivä. Vanhalla piispalla ei ollut koskaan ollut ketään häntä vaalimassa, koskaan ei ollut naiskäsi tasoitellut lepotuolissa tyynyjä hänen päänsä alle tai ilahuttanut häntä päivällisellä. Kukaan ei ollut pannut parhaita paloja hänen lautaselleen tai kysynyt, mikä hänestä parhaiten maistui. Ne vaikuttavat kieltämättä viehättävästi kaikki nämä pikku huolehtimiset. Mies tuntee aina tämän sulon, eikä suinkaan vähimmin se, joka vasta seitsenkymmenvuotiaana pääsee sen makuun. Alussa pyysi hän hyvää rouvaa olemaan huolehtimatta hänestä, mutta pian viehättyi hän siihen aivan tietämättään.
Pernilla rouva pyysi häntä jokapäiväiseksi päivällisvieraakseen. Hän hylkäsi kutsun nauraen, mutta se ei estänyt häntä tulemasta joka päivä uudestaan. Väliin Pernilla rouva luki hänelle, kunnes hän nukahti pehmeään lepotuoliin. Herättyään meni hän etuhuoneeseen, josta hän tavallisesti löysi Pernilla rouvan yksin, askartelemasta käsitöineen. Piispa oli silloin tavallisesti parhaimmalla tuulella. Hän oli syönyt hyvin, nukkunut hyvin, kukaan ei ollut häntä suututtanut. Kaksi kaunista silmää oli valvonut hänen hyvinvointiaan, ja ainoaksi palkinnoksi siitä vaadittiin, että hän viihtyisi hyvin.
Pernilla rouva oli sanonut:
"Mitä tahdon teille sanoa, sen saatte tietää ainoastaan vähitellen."
Nämä sanat eivät koskaan menneet hänen mielestään; hän mietiskeli niitä. Tekemättä mitään suoranaisia kysymyksiä koetti hän tutkistella häntä ja sai ilmi ainoastaan sammumattoman vihan kaikkia omia vihollisiaan kohtaan. Ei mennyt ainoatakaan päivää Pernilla rouvan ilmoittamatta jotakin, mikä oli muistamisen arvoista. Mutta kaikki mitä hän sanoi, oli ikäänkuin karvas lääke hyvin sokeroituna. Se ei maistunut pahalle, mutta teki vaikutuksensa.
Piispan vihollisilla ei Pernilla rouva tarkoittanut ainoastaan rauhanystäviä, ei, hänen oma puolueensakin tuomitsi häntä ankarasti ja väärin.
"Minä tiedän sen, minä tiedän sen!" saattoi piispa toistella kävellen huoneessa edestakaisin.
"Herra Svante Niilonpoikakaan ei edes ole poikkeuksena."
"Hänessä se on ainoastaan heikkoutta."