"Kun vanhat saavat lastentauteja, selviävät he niistä harvoin hengissä. Mutta juolahtaapa jotakin mieleeni", lisäsi Esbjörn ja raapi päätänsä, samalla kuin hänen koko naamansa vetääntyi leveään hymyyn.
"Mitä niin, Esbjörn?"
"Hän on minun rippi-isäni! Ja minua haluttaisi mennä hänen luoksensa tunnustamaan syntini."
"Onko sinulla jotakin erityistä mielessäsi?"
"Tahdon saada hänet muistamaan omat syntinsä."
"Se on rohkea yritys."
"Juuri siksi voi käydä niin, että se onnistuu!"
Ja Esbjörn lähti piispan luo. Oli varhainen aamu, ja tämä, äsken noustuaan, oli sangen huonolla tuulella.
"Mitä tahdot?" huusi hän tulijaa vastaan.
"Tehdä rippini, kunnianarvoisa piispa."