"Hän oli opettajani. Mutta sen jälkeen iskin peitseni läpi Alexandrumin, jota luimme, ja sanoin: 'Heitän hitolle sinut ja koulusi!'… Sitten läksin sieltä, enkä koskaan mene sinne takaisin!"
"Minä vastaan siitä, että isäsi tulee olemaan samaa mieltä!" huudahti Niilo herra ja syleili nuorukaista. "Sinä olet miehenalku, joka tosiaan lupaa hyvää tulevaisuudessa!"
Ankara isoäiti ei tosin ollut samaa mieltä, mutta mikä oli tehty, sitä ei voitu muuttaa, ja sitä paitsi oli paljon muuta ajateltavaa.
Erik Juhananpoika saapui seuraavana päivänä. Hän oli vakava, oikein ajatteleva herra. Poika sai kertoa uudestaan hänelle, kuinka kaikki oli käynyt, ja sen jälkeen sanoi hän: "Sinun ei tarvitse palata Upsalaan. Valmistan kyllä sinulle tilaisuuden saada muualta ne tiedot, jotka tarvitset."
Sten Sturen palaaminen oli viivästynyt. Valtionhoitaja antoi hänelle tehtäväksi käydä muutamissa kihlakunnissa, joissa oli ilmennyt levottomuutta. Kotimatkalla täytyi hänen poiketa Nyköpingiin. Siellä makasi herra Sten Kristerinpoika vielä sairaana, mutta valtionhoitaja tahtoi antaa hänen ymmärtää, että jos hän omasta puolestaan pysyy rauhassa, ei sopu rikkoudu Svante Niilonpojankaan puolelta. Sellaista viestiä viemään oli Sten Sture sopivin, ja hän sai Esbjörnin mukaansa.
Nuori ritari ei ollut tehtävään erittäin tyytyväinen, mutta vastaväitteet eivät voineet tulla kysymykseen. Esbjörn, joka oli käynyt sangen rohkeapuheiseksi ja luki ajatukset, jotka liikkuivat hänen nuoren herransa mielessä, virkkoi:
"Isällänne on varmaan erityinen tarkoitus matkaan nähden."
"Minun on vietävä valtionhoitajan viesti herra Sten Kristerinpojalle."
"On toinenkin syy."
"Mikä sitten?"