"Ei ennenkuin muutamia päiviä ennen joulua", vastasi nuorukainen hieman punastuen.
"Silloin kummastuttaa meitä kaikkia se, että näemme sinut täällä."
"Meillä on koulumestarina eräs Ivar niminen tanskalainen, ja hän hokee alituiseen, kuinka meidän on oltava tanskalaisille alamaisia. Sitä minä en siedä kuulla."
"Hyvä, Kustaa!" huudahti Niilo herra. "Olen varma siitä, että sinä annoit hänelle sanan sanasta."
"Sen kielsi kunnioitus opettajaa kohtaan!" keskeytti Sigrid rouva.
"Jalo rouva isoäiti, minä en sanonutkaan mitään", vastasi Kustaa. "Mutta muutamia päiviä sen jälkeen, kun asia tuli puheeksi hänen ja toverieni kesken, sanoin heille: 'Tiedättekös, mitä aion tehdä? Tahdon lähteä Taalainmaahan ja saada taalalaiset antamaan juutteja nenälle!'"
Kaikkien silmät tähystelivät hyväksyen nuoreen Kustaaseen. Hän piti päänsä pystyssä ja nuorista kasvoista loisti rohkeutta ja päättäväisyyttä. Hänellä oli puku punaisesta englantilaisesta kankaasta, vyöllään oli hänellä hopeapeitsi, ja sitä puristi hän lujasti vasemmalla kädellään…
"Luulenpa, että koulumestari pani sen pahakseen", puuttui Sigrid rouva puheeseen.
"Hän löi minua!"
"Ja sieditkö sinä sen?" tokaisi Niilo herra.