"Minä tulen!" vastasi hän ja pani kätensä hänen kainaloonsa. Hän ei huomannut, että heitä ympäröivät sadat ihmiset ja että he nyt palasivat linnaan.
"Rakkahin, mikä sinua vaivaa?" kysyi Sten.
"Ei mikään! Minä vain kuljen kuin unissani."
"Nyt kuulumme toisillemme, Kristina!"
"Niin, niin!"
Suurissa linnansuojissa olivat hääpöydät katetut. Suurimpaan niistä istuutui morsiuspari, heidän lähimmät sukulaisensa ja ylhäisimmät vieraat. Herra Niilo Eskilinpoika (Banér) toimi drotsina, ja Vesteråsin piispa Otto leikkeli ja jakeli ruokalajeja. Märta rouva istui sulhasen vieressä ja hänen rinnallaan arkkipiispa. Tämä ylisti Kristinan kauneutta ja puhui Sten Sturesta, jaloimmasta nuoresta miehestä, mitä hän oli milloinkaan tavannut. Mutta vanhat vaipuivat mielellään muistoihinsa, ja Jaakko Ulfinpoika tunsi tarvetta puhua niistä.
"Muistatteko pitkälle taaksepäin, Märta rouva?" kysyi hän.
"Kyllä, teidän armonne. Muistan vielä itseni pikku tyttönä, kun minut ja Iliana Gäddan talutti Elsa Posse teidän luoksenne."
Vanhuksen kasvoilla vilahti melkein nuorekas ilme, mutta heti sen jälkeen vanhenivat ne huomattavasti.
"Oliko se täällä sisällä?" kysyi hän innokkaasti.