Arkkipiispa tarttui heidän molempain käteen. Hän vakuutti heille ystävyyttään ja uskollisuuttaan.
"Jos teidän herranne joskus unhottaisi sen", sanoi hän Kristinalle, "niin muistuttakaa hänelle, että hänellä on aina minussa uskollinen ystävä!"
"Teidän armonne", vastasi hän, "sellaista lupausta ei hän enkä minä voi koskaan unhottaa."
Hän toivotti vielä kerran heille taivaan siunausta ja sanoi jäähyväiset. Hänen aikomuksensa oli vielä samana yönä palata Upsalaan.
Turhaan koetti valtionhoitaja ja Märta rouva taivuttaa häntä viipymään muutamia päiviä; hän oli kutsunut useita piispoja kokoukseen eikä tahtonut jäädä pois. Niin jätti hän iloiset hääpidot, jotka jatkuivat seuraavan aamun valkenemiseen.
Seuraavana päivänä oli loistavat turnajaiset, ja sulhanen herätti tällöin huomiota sekä ritarillisella ryhdillään että sillä taitavuudella, jolla hän miekkaili.
"Mitä pidätte Kristinasta?" kysyi Märta rouva Hemming piispalta.
"Hän on ihana katsella."
"Oletteko puhutellut häntä!"
"Hän on vielä kuin sulettu kirja, mutta huomaa hyvin, että siinä on sisältöä, ja minä tahdon odottaa."