Kohta kirjeen lähdettyä saapui Sten Sture Örebrosta. Kuinka ilo ja suru voivat vaihdella, sen tunsivat Märta rouva ja hänen poikapuolensa, kun he itkien lankesivat toistensa syliin ja yhdessä polvistuivat hänen vierelleen, joka ei enää voinut rakastavaisesti ojentaa käsivarsiaan heitä kohden. Nuori ritari otti heti sen jälkeen linnan vuorimiesten käsistä.
Surullista tapausta ei voitu enää kauemmin pitää salassa, ja pojan ensimäinen huoli oli hautajaisista huolehtiminen. Hautajaiset olivat jo kolmantena päivänä kuolemantapauksen jälkeen eli tammikuun viidentenä päivänä. Vesteråsin kirkon pääkuorissa hän sai hautansa, isän, äidin ja veljen vieressä.
Viimeksi mainitun kuva oli hakattuna kiveen, eikä Svante
Niilonpojalle koskaan pystytetty mitään muuta muistomerkkiä.
Mutta kansan sydämessä eli muisto hänestä, joka voimalla ja rohkeudella ja väsymättömällä valppaudella oli pitänyt yllä Ruotsin valtakuntaa niin vaikeain myrskyjen aikana.
Jälkimaailmakin on oikeudella säilyttänyt aikakirjoissa kunniasijan tämän valtionhoitajan nimelle.