Oli sangen uskaliasta syyttää niin korkeaa herraa, eikä Ermegård rouva sekaantunut juttuun, mutta Antero Erikinpoika arveli, että asia oli selvä etteikä ollut oikeutta jättää sitä sentähden, että kysymys koski pappia. Asiaa oli kuitenkin käsiteltävä suurella varovaisuudella, sillä jos tuli tunnetuksi, että talonpoika aikoi nostaa jutun, toimitettaisiin nunna parka pois tieltä ja koko asia raukeaisi.
Elina otti innokkaasti osaa asiaan ja jutteli siitä myös uskotulleen,
Ingrille.
"Hänet täytyy saada pois luostarista", sanoi tämä.
"Mutta kuinka se käy päinsä?"
"Antakaa minun koettaa!"
Ermegård rouva pani vastaan, mutta Anteron ja Elinan rukoukset taivuttivat hänet lopulta; kuitenkin sanoi hän tahtovansa olla kaikesta tietämättä mitään. Jollei Ingri onnistuisi, saisi hän syyttää itseään. Jos hän voisi huomaamatta viedä tytön pois luostarista, saisi hän kätkeä hänet ylös linnan tornikamariin, josta ei kukaan arvaisi häntä etsiä.
Elina suuteli kiitollisena vanhuksen käsiä ja riensi ilmoittamaan asiasta Ingrille.
Ermegård rouva sanoi Antero Erikinpojalle: "Koko tuomiokapituli on suuttuva minuun!"
"Olette tehnyt ainoastaan mikä on oikein."
"Sellainen on vähin vaikeinta kaikesta!" jupisi vanha rouva.