Lukemattomia kertoja oli hänen muistoonsa palannut, kuinka aina oli joku sattuma vetänyt tytön hänen luotaan. Oliko tämä kohtalon oikku, varoitus? Hän ei tahtonut uskoa sitä.
Tällä kertaa saapuisi hän odottamatta taloon. Hän pyytäisi avoimesti Elinan kättä, ja jos tämä häntä rakasti, ei mikään voisi estää häntä ottamasta hänet puolisokseen.
* * * * *
Tiedämme mitä keinoja Ermegård rouva käytti tukehduttaakseen Elinan nuoressa sielussa heränneen mieltymyksen Åkeen. Neitsyttä hävetti, ja kesti kokonaisen viikon, ennenkuin hän uskalsi palata tornikamariin. Mutta kun hän vihdoin teki sen, hämmästytti häntä se, ettei hän enää tuntenut samaa ahdistavaa pelkoa, ja samoin se, ettei hän nähnyt mitään, ei kuullut mitään eikä uneksinut mistään. Oliko henki suuttunut häneen? Oliko se mennyt, poistunut ikiajoiksi?
Hän ei oikein tiennyt tunsiko hän iloa vai pelkoa; tuntui kuin hän nykyään taasen lähestyisi Åkea, miestä, jota hän — inhosi.
Lähes kaksi viikkoa ritarin lähdettyä palasi Antero Erikinpoika. Hän oli istunut käräjiä kihlakunnantuomarin sijasta ja tehnyt sen niin suurella puolueettomuudella ja taitavuudella, että talonpojat olivat sanoneet mielellään tahtovansa hänet tuomarinistuimelle entisen sijaan, joka oli vanha ja kivulloinen.
Menestys oli innostanut nuorta miestä, ja hän puhui vilkkaasti niistä jutuista, jotka olivat olleet esillä ja joissa hän erityisesti oli saavuttanut rahvaan suosion.
Ermegård rouva koetti kaikin tavoin valmistaa hänelle tilaisuutta osoittaa tietojaan ja taitoaan. Jos jollakin talonpojalla oli mitä valitettavaa, neuvottiin hänet heti Antero Erikinpojan luo, ja ankaralle rouvalle oli samantekevää, kehen valitus kohdistui. Mutta nyt oli laita niin hullusti, että muutamalla talonpojalla hänen alustalaisistaan oli valitettavaa Skaran tuomiorovastia vastaan, ja hän tahtoi nuorta tuomaria ajamaan asiaansa.
Asianlaita oli tällainen. Talonpojalla oli rikas veljentytär. Tämä oli ollut tuomiorovastin pojan kihlattu, mutta sulhanen kuoli äkkiä, ja kohta sen jälkeen katosi tyttö kotoaan ja hänet huomattiin viedyn erääseen luostariin.
Suurella vaivalla oli talonpoika onnistunut saamaan selon tytöstä, mutta silloin sai hän myös tietoonsa, että tuomiorovasti oli houkutellut tämän testamenttaamaan kaiken omaisuutensa luostarille.