"Sano hänelle se!" käski Ermegård rouva.
"Hänelle?"
"Jota se koskee lähemmin kuin ketään muuta."
Nuori tyttö katsoi ensin Erikinpoikaan, joka näytti hyvin kiihoittuneelta, sitten ikkunaan. Ilta oli nyt hämärtynyt ja valo näkyi selvemmin. "Siellä ylhäällä on varmaan joku", sanoi hän, "joka ei saa rauhaa haudassaan. Hän on näyttäytynyt minulle."
"Mitä hän tahtoo?"
"Sitä en tiedä!… Hän on ollut vihoissaan minulle jonkun aikaa, ja syyn tiedän."
"Mistä sen tiedät?"
"Siitä pelosta, jota olen tuntenut, kun olen aikonut mennä sinne ylös. Nyt se on poissa."
"Ja nyt aiotte sinne?"
"Ei, sinä et saa mennä!" huudahti Ermegård rouva. "En tahdo sitä; kiellän sen!"