"Minä jään tänne viimeiseen saakka!" sanoi vieras nainen.
"Minua kiusataksesi?"
"Saadakseni totuuden ilmi."
"Ei koskaan!"
"Minä en saa mitään rauhaa haudassani. Miksi minun täytyy aina olla läheisyydessänne? Niin, siksi, että te olette ainoa, joka voitte puhua."
"Minä kuolen sitä tekemättä."
"Voi silloin teitä ja minua!"
"Jätä minut rauhaan, onhan minulla aikaa!…"
Sana sanalta toisti Elina tämän ihmeellisen keskustelun.
Hän tiesi, että juuri häntä tahdottiin pakoittaa; mutta Ermegård rouvaa ajatellessaan täytti hänen sielunsa sääli, ja jos hänen sydämensä oli välinpitämätön, niin mitä hänelle merkitsi, kenelle antoi kätensä!