Tilanne.
Kun Elma kävi Park Lanen varrella sijaitsevassa talossa, nimitettiin häntä siellä "viisaaksi". Kenenkään päähän ei pälkähtänyt nimittää häntä "viisaaksi" Haverstock Hillissä.
Haverstock Hillissä hän asui — Park Lanen varrella hänet tavattiin joka keskiviikko-iltapäivä. Siitä huolimatta hän tuskin oli paremmin kotonaan tai tunsi itsensä varsinaisemmaksi asukkaaksi edellisessä talossa kuin mitä hän jälkimäisessä oli.
Selittäkäämme. Elma oli orpo, ja sir Thomas Alfreton — joka oli merkkihenkilö, mitä henkilöihin tulee, rikas, suosittu ja arvossapidetty samalla kertaa — oli hänen läheisin elossa oleva sukulaisensa; mutta tällä haavaa sir Thomasilla ei ollut eikä voinut olla erittäin paljoa puuhailtavaa nuoren holhottinsa kanssa. Hänen veli-vainajansa oli nimenomaan määrännyt, että eräs neiti Exeter kasvattaisi tyttösen, ja neiti Exeter oli etäällä sir Thomasin maailmasta, aivan sen ulkopuolella, eikä voinut mitenkään tulla hänen laskelmiinsa. Hän tiesi, että sellainen neiti oli olemassa, mutta hänen asuinpaikkansakin oli hänelle tuntematon. Lady Alfreton sen tiesi, hän vakuutti.
Lady Alfreton oli hyvin kiintynyt Henry-paran lapseen ja piti häntä mahdollisimman paljon kodissaan Park Lanella. Mutta mitä saattoi tehdä tytölle, jota vanhempainsa toivomuksen mukaan kasvatettiin täysihoitolaopistossa? Ellei olisi ollut tuota opistokysymystä, ei sir Thomas puolestaan käsittänyt, miksei Elma olisi voinut asua heidän luonaan ja lukea Julietin entisen kotiopettajattaren johdolla, nyt kun Juliet ei enää häntä tarvinnut. Mutta näin ollen, niin, näin ollen sir Thomas — kohautti olkapäitänsä.
Hän tunsi veljentyttärensä, jos tapasi hänet omalla kynnyksellään tai omilla portaillaan tai jos tämä puhutteli häntä sanoilla: "Hyvää päivää, setä!" hänen lähtiessään jokapäiväiselle ratsastukselleen; mutta luultavasti hän ei olisi tuntenut häntä, jos tyttö olisi kulkenut hänen ohitseen puistossa tai katsahtanut häneen parlamentin alahuoneen parvekkeelta.
Muut perheenjäsenet ajattelivat Elmaa kuitenkin melkoista enemmän — milloin heillä oli aikaa ajattelemiseen, ja rakastivatkin häntä enemmän — milloin he sydämessään saivat tilaa rakkaudelle.
Keskiviikkopäiväin välillä he tosin tavallisesti unohtivat jokaviikkoisen vieraansa. Lady Alfreton vilkaisi kummastuneena ympärilleen, kun hänen kamarineitonsa muistutti häntä, että Joseph tai joku muu oli lähetettävä noutamaan nuorta neitiä ennen kello kahta; mutta siinä kummastuksessa ei sentään ollut mitään tylyyttä. Päinvastoin käsitettiin aina, että hänen armonsa pikemminkin oli mielissään, kun hänelle ilmoitettiin keskiviikon taaskin saapuneen — ja saapuneen paljoa ennemmin kuin hän oli odottanutkaan. Ja kun kaupungilta palaava Juliet astui sisälle ja huudahti: "Mitä, Elma! Täälläkö taas?" hän lausui nuo sanat tavallaan aivan sydämellisestä; ja Piersin: "Hei, Elma! Onko sinulla jälleen iltapäivä-loma?" kuulosti aina oikein reippaaltakin, kun hän näki nuoren serkun tirkistävän porrasten kaidepuun ylitse noina perin tärkeinä iltapäivinä.
"Kuinka sinä voit, nuori viisas?" oli Piersin toinen kysymys.
"Oikein hyvin, kiitos vain", kuului "nuoren viisaan" vastaus. "Miksi ihmeessä sinä minua niin nimität, Piers-serkku?" lisäsi hän äkkiä.