Siinä ei koskaan suuria selityksiä yritelty. He tiesivät jokainen, mitä he tuolla nimityksellä tarkoittivat, mutta eivät välittäneet pohtia sitä Elman kanssa.
"Luullakseni ne eivät pidä sinua niin viisaana Haverstock Hillissä?" oli Juliet eräänä päivänä huomauttanut.
"Eivät suinkaan", myönsi Elma ja purskahti äänekkääseen nauruun.
Haverstock Hillissä pikemminkin sanottiin: "Elma, sinä tytönlellukka!" tai "Elma, sinä hupakko!" Ja todellakin, vaikka Elman hienon, muodinmukaisen tädin oli tapana väittää, että, tekipä mitä hyvänsä, hän ei toisinaan voinut olla hämmästymättä tuon ihmeellisen lapsen peloittavaa viisautta ja vakavaa järkevyyttä, neiti Exeter taas usein toivoi, ettei Elman kieli olisi liikkunut liian liukkaasti ja hillittömästi hänen ollessaan setänsä luona; ja mielellään hän olisi tukkinut korvansa siltä kevytmieliseltä sanatulvalta, joka puhkesi vapaapäivän-viettäjän huulilta tämän sieltä palattua.
Täten huomaamme, että nuorta sankaritartani katseltiin kahdelta ihan erilaiselta näkökannalta.
Kunnon neiti Exeteriä olisi suuresti kummastuttanut, jos hän olisi kuullut nuorta turvattiansa syytettävän liiallisesta vakavuudesta, samaten kuin lady Alfreton olisi ihmetellyt, jos olisi tietänyt, että mitään aavistamaton holhooja, joka katseli häntä kirkkailla silmillään, mielessään ääneti pahoitteli, kun hän joskus innostuttavaan puheenaiheeseen syventyneenä unohti lapsen olevan saapuvilla ja "hiukan, pikku hiukkasen jutteli siihen tapaan kuin muut ihmiset haastelevat, tiedättehän, hyvä ystävä" (näin hänen armonsa myöhemmin tilannetta kuvaili), — niin, rikollinen olisi todella sanattomaksi hämmästynyt, jos olisi tietänyt, että sama Elma, jonka juhlallisen äänettömyyden edessä hänen kuiskauksensa olivat vaimenneet, todennäköisesti vielä samana päivänä saisi muistutuksen siitä, että oli "kananpäinen" ja "pärpättävä" houkkio.
Mitkään kaksi ajatussuuntaa, kaksi päivänohjelmaa, kaksi elämänkäsitystä yleensä eivät olisi voineet olla toisilleen ehdottomasti vastakkaisempia kuin ne, jotka olivat sir Thomas Alfretonin huonekunnan ja neiti Exeterin kulmatalon asukkailla. Elma oli ainoa yhdysside heidän välillään.
Neiti Exeter lausui: "On mainio asia rakkaalle oppilaalleni, että hänellä on sellaisia sukulaisia. He uskovat hänet niin täydellisesti minun huostaani ja luottavat niin täydellisesti minun ohjaukseeni, etteivät koskaan yritä sekaantua minun määräämisvaltaani tai muuttaa kasvatusohjelmaani. Mitään kuluja ei säästetä, ja minä saan toimia kuten näen rakkaalle Elmalle parhaaksi. Hänen äiti-raukkansa jätti hänet minun huostaani" — tässä neiti Exeter lempeän itsetietoisesi suoristausi, ja hänen sydämensä ylpeys osoittausi hänen poskilleen välähtävässä heikossa hohteessa; — "rouva Henry Alfreton oli näet kuolinvuoteellansa lausunut puolisolleen toivomuksen, että heidän ainoan lapsensa kasvatus jätettäisiin minun huolekseni. Senvuoksi en missään tapauksessa olisi suostunut luopumaan vaatimuksestani", oli hänen tapansa jatkaa; "mutta tuntuu hauskalta, ettei sellaista ole koskaan vihjaistukaan. Ja mikä parempi, koska sir Thomas ja lady Alfreton eivät ole kertaakaan mitään edes kyselleet tai tiedustelleet, toivon heidän luottavan minuun yhtä paljon kuin luottivat toisetkin sukulaiset saadessaan tietää, että Elma oli tuleva kotini asukkaaksi. Mielestäni sir Thomas tai lady Alfreton eivät voisi tehdä nuorelle veljentyttärelle mitään mikä olisi niin edullista kuin tämä pidättyminen kaikesta hänen opintoihinsa puuttumisesta ja hänen elämänsä ohjaamisesta."
Kunnon sielu! Olisipa hän arvannut, mistä moinen pidättyminen johtui!
Kuunnelkaamme, kuinka Elman täti haastelee samasta asiasta. "Niin, tietysti, hyvä ystävä, mitä Juliet sanoo, on aivan totta. Me pidämme kaikki Elmasta — rakkaan Henry-paran ainoasta lapsesta, käsitättehän; mutta mitäpä me voimme tehdä? Kuinka hänen armas äiti-rukkansa koskaan saattoi uneksiakaan sellaisen pyynnön tekemisestä, ja kuinka kelpo lanko-parkani koskaan saattoi olla niin viiripäinen, että pani sen täytäntöön, sitä en voi, en, minä en voi sitä ymmärtää. Minä nimitän sitä julmuudeksi hänen omaa tytärtään kohtaan. Sir Thomas katsoi olevansa velvollinen pitämään kaikki kapteeni Alfretonin määräykset voimassa", jatkoi puhuja valitellen, "ja — oi, enkö kertonut teille, millaisia ne olivat? Enkö? Asian todellinen laita on niin — ihan häpeän sitä tunnustaa, — että lapsi on lähetetty kouluun johonkin etäiseen Lontoon sopukkaan, Hav… Haverstock Hilliin, sanalla sanoen. Erään neiti Exeterin opistoon. Neiti Exeter oli ollut rouva Henry Alfretonin kotiopettajattarena ja kaiketi saavuttanut jotakin vaikutusvaltaa häneen. En tiedä mitään neiti Exeteristä ja hänen koulustaan", puhui lady Alfreton edelleen; "sanoin sir Thomasille, ettei hän tosiaankaan voinut odottaa minun tietävän, ja siinä hän oli aivan yhtä mieltä kanssani. Jos Elma olisi jätetty kokonaan meidän haltuumme, olisimme tehneet parhaamme hänen puolestaan, mutta näin ollen hän on aivan poissa meidän piiristämme ja kokonaan neiti Exeterin käsissä", selitti rouva.