"Totta. Mene, rakas lapsi", pisti tässä eräs toinen ääni väliin. "Mene, rakas Elma, nuori ystäväsi on oikeassa; eikä lady Alfreton" — neiti Exeter koetti puhua huolettomasti — "eikä lady Alfreton hyväksy, että liityt mihinkään muuhun seurueeseen kuin hänen omaansa".
"Eipä suinkaan", huudahti Mabel mielissään tästä odottamattomasta avusta. "Nähkääs, hyvä neiti, äiti ja lady Alfreton ovat juuri menossa teenjuontipaikalle; minä tiedän sen, sillä kuulin heidän ohimennessään sanovan jotakin siihen suuntaan, ja ellei Elma nyt tule, jää hän ilman teetä ja…"
Jää ilman teetä? Mitä mielikuvia nuo sanat herättävätkään! Niin, oli juuri teenjuonnin aika, ja pikku pöytiä puiden alla puiston toisessa päässä katettiin paraillaan. Poloiset "tytöt" lyöttäytyivät nyt yhteen nolostuneina, sanaa sanomatta, ja kauan toivottu ihana mahdollisuus, josta niin paljon oli puhuttu, haihtui ilmaan heidän kuullessaan tämän iloisen muistutuksen — ja Elmasta näytti, että koko seurueen murheelliset, moittivat katseet kohdistuivat häneen. Se sai hänen sydämensä paisumaan. Hän oli, mielestään hän oli tosiaan ottanut edesvastuun päälleen. Hän oli vahvistanut toivomusta silloin, kun se oli ollut vain heikko ja hämärä haave, ja oli rohkeasti vakuutellut sen toteutumista herkkäuskoisimpienkin epäillessä.
Pakenisiko hän nyt rivistä ja kevytmielisesti peseytyisi moitteesta velvollisuutensa täyttämisen verukkeella? Hän voisi sen helposti tehdä. Neiti Exeterkin kuiskasi: "Mene!" ja oli selvää, että Mabel oli tulkinnut oikein molempain vallasnaisten pysähtymisen, kun nämä olivat jääneet paikalleen ja sieltä viittasivat sormellaan.
"Kas, sanoinhan minä", jatkoi kiihkeä neitonen tarttuen hänen käsivarteensa. "He odottavat todellakin. Ja ellemme mene ajoissa, emme saa hyviä paikkoja. Sitäpaitsi tekee minun hirveästi mieleni jäätelöä", lisäsi hän nauraen, "ja sinä vain estät ystäviäsi, jotka kenties myöskin haluavat mennä sellaista ostamaan". Mutta Elma tiesi paremmin.
"Odottakaa vähän", ja hän hyökkäsi tätinsä luo.
"Järjetöntä, rakas lapsi", virkkoi lady Alfreton seuraavassa tuokiossa, "Älä tee mitään sellaista. En ole koskaan nähnyt mitään sopimattomampaa, mitään onnettomampaa", lisäsi hän epätoivoisesti kuiskaten. "Jää luokseni, minä haluan sitä, Elma; ei ole ollenkaan tarvis mennä takaisin; voit illalla selittää asian opettajattarellesi. En voi sallia sinun seurustella minulle tuntemattomien ihmisten kanssa, kun kerran olet minun siipieni suojassa. Perin kiusallista! Juuri kun erityisesti toivoin, että tekisit hyvän vaikutuksen herttuattareen, tulisit kutsutuksi hänen kotiinsa ja rakentaisit tuttavuutta Mabelin kanssa", — Mabel ja hänen äitinsä haastelivat tällä välin eräiden muiden tuttaviensa kera — "ja kun kaikki ja sujui niin hyvin…", jatkoi lady Alfreton rypistäen kulmiaan, "En ole ikipäivinäni nähnyt sopimattomampaa kohtausta! Mutta", ja hänen katseensa kirkastui, "jos käännyt selin noihin ihmisiin, et ole heitä näkevinäsi etkä mene heidän lähelleen, uskonpa heidän ottavan viittauksesta vaarin ja lähtevän tyynesti omille teilleen. Kah, näkyvät jo olevankin lähdössä. Tulehan teelle, rakkaani", kehoitti rouva reipastuen; "ehkei vielä ole mitään sanottavaa vahinkoa tapahtunut. Meidän täytyy vain varoa jälleen sattumasta heidän kanssaan yhteen, siinä kaikki. Nyt sinä ja Mabel kävelette yhdessä kuten ennenkin. Tuolla tulee Mabel sinua noutamaan. Tuletko Elmaa hakemaan, rakas tyttöseni? Täällä hän on! Elma, no Elma, mikä sinun on?"
Elman polttavilla poskilla valui näet kaksi pientä, kuumaa, katkeraa kyyneltä.
IX.
Piers selittelee maailman tapoja.