Mutta Elma ei voinut unohtaa.
"Hei, ettekö vielä ole lopettaneet?" huudahti tällöin ääni hänen takaansa. "Pidä puolesi, Elma; minä onnittelen sinua oivallisesta ruokahalustasi sekä poudalla että sateella. Hyvää päivää, lady Mabel; vai on neidit vielä jätetty pöytään?" Herttuatar ja lady Alfreton olivat nimittäin vetäneet tuolinsa sivummalle. "No, toivon, että teillä on hauskaa", lopetti Piers puheensa, istahtaen mukavan huolettomasti, samalla kuin kaksi rusoista poskiparia hieman punehtui hänen pilanteostaan ja kaksi lusikkaa liikkui hiukan hitaammin kuin ennen, ikäänkuin kieltääkseen hänen sanoissaan lausutun väitöksen.
"Miksi emme pitäisi jäätelöstä?" kysyi Mabel kuitenkin. "Minä olen syönyt kaksi annosta, samoin Elma. Olisin saanut kolmannenkin, jos olisin tahtonut."
"Otatteko nyt kolmannen?"
"Ei, kiitos, minä olen ja lopettanut"; ja puhuja yritti suoristautua sekä näyttää sirolta ja arvokkaalta. "Minä vain sanoin, että olisin saanut, jos olisin tahtonut. Tänne kuulemme hyvin soittokunnan sävelet, eikö totta? Mikä kaunis iltapäivä! Meillä on ollut ihana iltapäivä alusta loppuun — eikö olekin, Elma? Haluaisin viettää juuri tällaisen iltapuolen joka päivä elämässäni — etkö sinäkin, Elma?"
Ei mitään vastausta. Äkillinen muistelma synkistytti Elman kasvot.
Hetkiseksi oli rattoisa rupattelu ja herkullinen ateria viekoitellut hänet palaamaan entiseen pulpahtelevaan mielentilaansa, ja sekä lady Alfreton että Mabel olivat otaksuneet, että vastoinkäyminen, mikä oli uhannut peittää pilveen juhlallisen hetken päiväpaisteen, oli turvallisesti siirtynyt taustalle pian kokonaan rauetakseen, — mutta nyt Mabelin vetoaminen herätti jomottavan tuskantunteen, mikä ilmeni hänen toverinsa vilpittömällä otsalla.
Piers vilkaisi toistamiseen serkkuunsa. — Jotakin on tytön mielestä mennyt vinoon, — tuumi hän itsekseen.
Mutta vasta jonkun ajan kuluttua hän sai selville, mitä tuo "jokin" oli.
"Tule minun kanssani, Elma. Älä välitä Mertouneista. Ei sinun tarvitse riippua kiinni tuossa tytössä, ellet hänestä välitä; hän onkin nyt saanut jonkun toisen." Seurue oli noussut ja lähtenyt liikkeelle. "Tule tännepäin", virkkoi Piers äkkiä. "Minä opastelen sinua, ja kyllä heidät jälleen tapaamme. No, tule pois vain! Miksi minua noin katselet?"