"Luulen käsittäväni, Piers."
"Eikö se ole jokseenkin vaikeatajuista?"
"On kyllä, Piers."
"Nyt tulemme toiseen kohtaan. Puolet tuntemistani miehistä ja naisista ajattelevat samoin: Jos heillä on alhaisia tuttavia tai ystäviä, jos on henkilöitä, jotka ovat köyhiä, käyvät nukkavierussa puvussa eivätkä seuraa muotia, mutta joiden kanssa heidän täytyy seurustella kaikessa hiljaisuudessa, niin he vaikenevat siitä visusti maailman edessä. Maailman silmissä kaikki tahdomme esiintyä vain parhaimpamme mukaan. Meidän on näet ajateltava mainettamme, pidettävä huolta yhteiskunnallisesta asemastamme. Juliet ajattelee aika paljon tyttöjä, joiden kanssa ratsastaa, sekä tanssitovereitansa. Äiti miettii vakavasti, kenen hän kutsuu perheeseen. Isä on hyvin tarkka siitä, että tuttava, jonka kanssa hän syö päivällistä klubissaan, on oikeata lajia. Minä…" Hän pysähtyi.
"Sinäkin?" virkkoi Elma hiljaa, sillä nuoren miehen hymy oli jäähdyttänyt hänen sydämensä. "Sinäkin?"
"Minäkin? Niin. Miksikä en minä? Minä en ole naapureitani parempi. Olen yhtä tunnoton, sydämetön, itsekäs ja törkeä kuin hekin. Törkeä! Se on oikea sana. Juuri niin tulisi nimittää ihmisiä, jotka siten ajattelevat ja tekevät. Mitäpä se muuta on kuin törkeätä halpamaisuutta, joka saa meidät pelkäämään sinun neiti Exeterisi ja muiden hänen kaltaistensa tartuntaa? Panisinpa vetoa, että neiti Exeter on parempi ihminen kuin kolme neljännestä niistä naisista, jotka äiti lausuu tervetulleiksi taloonsa, — mutta Mertaunin herttuattaren lornetin pelosta äiti ei voi taipua vaihtamaan hänen kanssaan edes vähäistä tervehdystä. Siitä se johtui, Elma. Äiti ei ole luonnostaan häijy…"
"Oh, ei… ei suinkaan."
"Ja jos hän olisi kohdannut neiti Exeterin kenenkään näkemättä, ei neiti Exeter olisi saanut mitään valittamisen aihetta; mutta neiti Exeterillä oli huono onni. Eipä hänelle silti käynyt pahemmin kuin monelle muulle. Me tunnemme henkilöitä maalla, tunnemme heidät jokseenkin hyvin, mutta tyynesti olemme heitä tuntematta Park Lanen varrella asuessamme. Tapasin eilen miehen, jonka kanssa säännöllisesti käyn metsästämässä joka talvi, kun riistanajo alkaa, — mutta samassa näin jotakin hyvin mielenkiintoista toisella taholla, mikä kokonaan vei huomioni, kunnes hän oli kulkenut ohitse. Minä näetkös kävelin erään keikarin kanssa. Sellaista on se savoir faire, jota meidän maailmanmiesten täytyy noudattaa. Tarkkaatko sanojani, Elma?"
Elman pää oli riipuksissa.
"Tietysti sinä tunnet sen pakottavan voiman? Sinä olet kai kyllin vanha käsittääksesi, kuinka välttämätöntä se on?"