Mutta kuitenkin kaikitenkin hänen täytyi työntää aironsa veteen. Hänen kerran maistettuaan hyväntekeväisyyden ihanuutta ei ollut otaksuttavaa, että hän laiminlöisi tämän toisen tilaisuuden, varsinkaan kun se oli niin suotuisa. Mutta mitä oli tehtävä?
"Kiitos ystävällisestä kuuntelemisestasi, Mabel", virkkoi mademoiselle melkein hilpeästi, sillä hänellekin oli tehnyt hyvää, kun oli saanut luottavaisesti jutella herkästi tarkkaavalle tytölle. "Nyt meidän täytyy ryhtyä lukuihin. Anna minulle tuo kirja."
"Lähdettekö ennen puolista vai sen jälkeen?" kysyi Mabel äkkiä, sillä puolilupa-päivinä opettajatar usein katosi jo ennen kahta.
"Tänään vasta sen jälkeen; ystäväni eivät odota minua puoliselle."
"Ja kenties heillä ei olisikaan teille puolista tarjota."
Parhaimpine aikomuksineenkaan ei puhujalla ollut sitä hienotuntoisuutta, mikä esti Elma Alfretonia milloinkaan lausumasta sopimatonta sanaa.
Mademoiselle kuitenkin nöyrästi alistui. Hän oli sanonut niin paljon, oli jo myöntänyt niin paljon, että hänen oli hyödytöntä enää puolustaa pastorinsa arvokkuutta ja väittää voivansa luottaa vierasvaraisuuteen kaikkina aikoina. Sitäpaitsi oli Mabelin kysymys kömpelöstä sanamuodostaan huolimatta asiallinen ja tuntui ennustavan jotakin. Seuraavassa tuokiossa ilmeni, mitä tuo jokin oli.
"Olen iloinen, ettette lähde ennemmin", jatkoi neitonen, äkkiä höllentäen kulmiansa, ikäänkuin huolen taakka olisi niiltä kirvonnut, "koska minä, nähkääs, en voisi tehdä mitään sitä ennen. Mutta niin pian kuin pääsen äidin puheille voin tehdä mitä hyvänsä. Älkää ostako hedelmävasullista, mademoiselle. Meillä on niitä aika runsaasti. Tiedän, ettei kaikkia talossa olevia voitu tuoda pöytään eilen illalla. Heti kun lukutunnit ovat päättyneet, menen rouva Greenawayltä kuulemaan, mitä hänellä on, ja sitten voin mennä pyytämään äidiltä luvan ja sullon teille ison vasullisen. Mutta aiotteko kantaa sen, mademoiselle?" lisäsi hän äkkiä, joutuen uudestaan ymmälle.
"Oh, ei siitä pelkoa, etten jaksaisi sitä kantaa", nauroi mademoiselle ihastuneena. "Oi, kiitos, Mabel, hyvin, hyvin suuri kiitos! Siitä tulee pidot! Teidän englantilaiset hedelmänne ovat erittäin maukkaita. Ka, sellaisia hedelmiä ei niillä Sveitsissä olekaan! Ja tyttö-parat kertoivat minulle, kuinka heille aina tuli vesi suuhun, kulkiessaan viettelevien myymäläikkunain ohi. Kuitenkaan en luule, että he juuri ovat saaneet maistaa mansikkaakaan."
"Mutta kuinka te sen kuljetatte", uteli Mabel lämmeten suunnitelmalle yhä enemmän, "jos siitä tulee iso vasu? Ja ison vasullisen minä aion laittaa."