Jaakko. Isä! Tieättekö mitä? Antto on kotona.
Sipri. Mitä hittoja! millaiselle hän näyttää?
Jaakko. Ah! julman oppineelle. Kyytimiehensä vannoi hänen kaiken tietä ei muuta tehneen kun saarnanneen Reikkaa, Latinaa, Kaldeiskaa, Samaritiska, Papiloniska, Arapiskaa, ja joitain hiton kieltä, niin kiivaasti, että kolmisten ole puonnut rattaista maahan, ja miltei taittanut niskansa.
Sipri. Ah! menkäämme hänelle vastaan. Kanttori tulkaa keralla. Hän varmaan on oppinut niin paljon latinaa että on unohtanut Suomen kielen; te voisitte siis olla tulkkina.
Kanttori. Ei Sipriseni, sihen minulla ei ole aikaa aikaa.
Toinen Näytelmä.
Ensimäinen kohtaus.
Putronius (matkavaatteissaan). Vasta päivän olen ollut Helsingistä pois ja nyt jo ikävöin sinne takasin. Kirjoitta varmaan tänne kuolisin ikävään. Studia res secundas ornant, adversis solatium praebent. Minulta ikään kuin jotain puuttuisi, kun kolmeen päivään en ole saanut kiistaa. Lieneekkö koko pitäjäässä niin oppinutta, jonka kanssa voisin taistella. Nuo vanhempani raukat sekä veljeni ovat niin tuhmat ja yksikertaset että heille tuskin voinen puhetta vaihtaa. He onnettomat tokko lie kuulleet mainittavankaan de Homero, Cicerone, Horatio, Virgilio, Xenofonte, Aristotele, Platone, Dionysio, Herodoto, Tacito, Catone, Prolomeo, Plutarko, jotka kaikki olen lukenut kannesta kanteen halki. Oh! se on ikuinen häpiä minun täytyä tulla heiän luoksensa. Vaan nuopa ankarat kirjani ovat opettaneet minun kärsimäänki sen. Misere et hesitanter obsqve methode, sanoo Cicero. O! ettei yksikään näistä ankarista miehistä elä, varmaan he kaikki tulisivat paraiksi ystävikseni. Kas sellainen kansakäyminen minulle sopisi. Vaan Propositum factura mori, vel vincere dextra niin kuin Herodotus lauloi ja Securi adversus homines, securi adversus deos, rem difficillimam assecuri sanoi Tacitus, minunki siis täytyy olla kuin voin ei kuin tahon. Ei! nyt otan kirjani, (vetää suuren summattoman kirjan taskustansa ja istuiksen lukemaan piippu hampaissa).
Toinen kohtaus.
Putronius ja Jaakko.