Putronius. Kanttori! sepähään jos ei ole mies. Hulluna rupeen vielä tässä teille vilosohviasta puhelemaan. Vaan Nikodemuksen tähden virkan parin todistusta. Ensimäiseksi, ovat matkustavaiset purjehtiessaan parintuhatta peninkulmaa täältä nähneet toisen taivaan ja toiset tähdet, ja heillä on ollut päivä silloin kun täällä on yö.
Nikodemus. Hurjako te olette, onko teillä enemmän kuin yksi taivas ja maa. Minä olen käynyt Pietarissa, Kuopiossa sekä Oulussa, enkä ole nähnyt muuta kuin yhden ja saman taivaan. Vaan: millainen se toinen todistuksenne olisi?
Putronius. Se on kuun pimeneminen, joka tulee siitä, kun maa sattu aurtngon ja kuun välille ja maan pimiä varjo eli kuvainen lankiaa kuulle, jossa se myös näytäiksee ymmyrjäiseksi.
Nikodemus. Ah herra Komsarjus! minua pyörryttää. Onneton hetki, jona vanhempanne laittoivat teitä kouluun.
Korppeliin. Se on jumalattomuutta; saakaamme tänne Kanttori, joka voi jos latinaksi eli greikaksi väittää, että maa Jumalan kiitos vielä on niin littiä kuin tuo kämmeneni. Vaan tuossa tulevat Nikodemuksen emäntä ja tytär.
Kuudes kohtaus.
Petronella. Liisa. Nikodemus. Putronius. Korppeliin.
Petronella. Ah, vävyseni! minua ilahuttaa tavata teitä terveenä.
Liisa. Kultaseni! Anna syliäsi!
Nikodemus. Hiljan hiljaan, lapseni! Välttää vähempiki.