Liisa. Ah, kultaseni, sano minun tähdeni että se on littiä.
Putronius. Sitä en voi, niin kauvan kuin olen ymmärryksessäni. Enhän minä voi maalle antaa toista muotoa kuin hänellä on. Kaikki teen minä teidän tähdenne, vaan en tätä. Ja muutoin me oppineet emme konsaan erkane luuloistamme, mutta mitä olemme kerran sanoneet niin väitämme viimeiseen pläkki lasimme pisaraan asti.
Petronella. Ukkoseni! kuule, minulle tämä ei vähintäkään näytä niin tärkiälle, jotta siksi purkasimme kaupan.
Nikodemus. Ja minä etsisin eroa jos jo olisivat vihityt.
Petronella. Vaan ompa siihen minullaki sanomista, sillä jos hän on sinun tyttäresi niin on hän minunki.
Liisa (Itkien). Voi, Kultaseni! sano heille jotta se on littiä.
Putronius. Sitä en mitenkään voi.
Nikodemus. Kuule, eukko! Tietäisit, että minä olen talon mies ja hänen isänsä.
Petronella. Sinäki tietäisit, että minä olen talon vaimo ja hänen äitinsä.
Nikodemus. Isän arvelen ainaki enemmäksi kuin äitin.