Petronella. Ja minä arvelen toisin. Sillä että minä olen hänen äitinsä on epäilemätön; mut jos sinä — — — Ei, minä en virka enää mitään.
Liisa (itkien). Voi kultaseni, ettenkö minun tähdeni voisi sanoa että se on littiä?
Putronius. En, lintuseni! nam contra natura est. Se on vasten luontoa.
Nikodemus. Mitäkäs sillä sanot, eukko? enkö minä ole niin hyvin hänen isänsä kuin sinä hänen äitinsä? Mitä, Liisa! Enkös ole sinun isäsi?
Liisa. Muuta minä en voi uskoa. Äiti on aina niin sanonut.
Nikodemus. Komsarjus! mitä te arvelette sellaisesta puheesta?
Korppeliin. Minusta se ei näyttäisi ihan mahdottomalle että niin kuin mamseli sano, sillä…
Nikodemus. Nonoh! se välttää; menkäämme kotiin. Muistakaa Antto Puuronen! minun tytärtäni niin kaurvalle etten saa kuin epäuskossanne pysytte.
Liisa (itkien). Ah, kultani! sanokaa että se on littiä.
Nikodemus. Pois, pois, ulos!