Korppeliin. Viimenen sanansa meille oli tuo: Kerettiläistä ei heimossamme ole ennenkään ollut. Tervehtäkää vaan Antto Puurosta ja sanokaa että minä sekä vaimoni olemme ymmärtäviä ja kunniallisia ihmisiä, jotka ennen väännämme tyttäremme niskat nurin, kuin annamme hänen sellaiselle joka sanoo maan olevan ymmyrjäisen, ja niin tuopi väärää uskoa kylään.
Kanttori. Toella sanoen, täällä on aina pysytty oikiassa uskossa, eikä se kumma siis olekkaan jos Nikodemus teitä ei suatse vävyksensä.
Putronius. Hyvät ihmiset! viekää paljon terveisiä Nikodemukselle, ja sanokaa että hän tekee väärin, kun minua kiusaa luopumaan siitä mitä kerran olen tullut sanoneeksi.
Kanttori. Ei, Herra! Niin vähästä asiasta te jättäsitte rakastettunne?
Kaikki ihmiset sillä naurasi.
Putronius. Halvemmat sillä nauravat vaan kommilitiones, kumppalini minua ylistävät pilviin asti pysyväisyydestäni.
Kanttori. Pidättekö te sen syntinä sanoa, että maa on littiä eli suikula?
Putronius. Ei! sitä en tee; vaan minä sen luen itselleni häpiäksi että Vilosohvian Majisterina luopua siitä, jota kerran julkisesti olen päättänyt, ja tehä sellaista joka häpäisisi koko liiton.
Kanttori. Vaan jos joku todistaisi uskonne vääräksi, pidättekö sittenki syntinä luopua siitä?
Putronius. Todistakaa minulle sen vääryys.
Kanttori. Se on minulle helppo. Täällä kylässä on paljon kunnon miehiä: ensiksi on appenne, joka on pelkällä kirjotuksellansa päässyt edes; sitte olen minä kehno, joka olen pitkää 14 vuotta ollut Lukkarina; sitte on tuo Ryöstövouti, ja Jahtvouti, ja Lautamies ja Kylänvanhin ja niin monta muuta toimellista miestä, jotka kaikki ovat rehellisesti virkansa toimittaneet, sekä maksaneet veronsa hyvät sekä pahat ajat.