Neljäs kohtaus.
Putronius. Jaakko.
Putronius. Minä en luovu sanastani jos hulluksi tulisivat jokainoa, vaan mitäpäs sinulle Jaakko?
Jaakko. Minulla on herralle kirja.
(Putronius ottaa kirjan ja lukee. Jaakko menee.)
Rakkain ystäväni!
En koskaan olisi luullut voivasi niin pian jättää sen, joka sinua niin monta vuotta vilpittömimmästi on rakastanut. Sen nyt saan sinulle vakuuttaa, että sitä luuloa jotta maa olisi ympyräinen isäni vihaa niin kuin kuolemaa ettei hän koskaan minua suo sinulle, ennenkun suostut muiden ihmisten uskoon. Mitä hyvää sinulle siitä on jos maa on suikula, ympyräinen, eli neliskulmanen? Siksi rukoilen nyt sinua hellän rakkauteni tähden suostumaan samaan uskoon jolla me niin kauvan hyvästi olemme aikoin tulleet. Jos et sitä tee, niin ole vakuutettu, minun täytyvän surra itseni kuoliaksi; koko maailma siitä soimaisi sinua, joka niin tuottaisit kuoleman sinua enemmän kuin omaa sieluansa rakastavaiselle morsiammellesi Elisabeth Nikodemuksen tytär.
Putronius. Oh! Jumalani! tuo kirja minut hellyttää ja panee harhailemaan: yhellä puolla on Vilosohvia, joka käskee seisomaan, toisella kultani joka syyttää kylmyyttäni ja pysymättömyyttäni. Vaan minä, niin pian luopuisin mietteistäni? ei suinkaan; Mutta tässä tarvis vaatii. Jos tässä en suostu, minä sekä rakastettuni tulemme onnettomiksi. Hän murehtii itsensä kuoliaksi, ja koko maailmat minua siitä syyttää. Jättäsinkö sen joka minua niin monta vuotta on totisesti rakastanut? saattasinko hänelle kuoleman? Ei, sitä en voi: Vaan muista mitä teet, Anttonius! tässä saat näyttää jos olet oikia Vilosohvi. Kuta suurempi vaara, sen suurempi kunniakruunu. Ajattele, mitä kumppalisi sanovat kuullessa ei olevasikaan enää sama Anttonius joka puollustaa mietteensä viimeseen veripisaraan asti. Jos halvemmat minua syyttävät pysymättömyydestä rakkaudessa, niin oppineet ylistävät minua pilvihin. Se joka häpäisee minua yksille antaa minulle kunniankruunun toisilta. Tämä kiusaus minun siis on voitettava. Minä voitan sen! Minä jo olen sen voittanut. Maa on ymmyrjäinen; sanottu. Jaakko! se kirja kun minulle annoit ei vaikuta minussa mitään. Minä päätän niin kuin ennenki: Maa on ymmyrjäinen, ja se ei koskaan tule littiäksi, niinkauvan kun minun pääni seisoo.
Jaakko. Minäki luulen että maa on ymmyrjäinen. Mut jos ken minulle antaisi viinaryypyn sanoakseni että maa on suikula, niin minä sanoisin, se on suikula. Sillä minulle se tekee sen saman.
Putronius. Sinulle se on sopivainen, vaan ei Vilosohville, jonka suurin kunto on vihoviimeseen puollustaa sitä, mitä kerran on sanonut. Minä tahdon julkisesti koko pitäjään väen kanssa siitä kiistää.