Runoilija: Se on hiukan vaikeata.
Henrik: No sittehän te olettekin yksiä runoilija-kahjuksia. Kuulkaas, osaatteko tehdä värssyjä soluuttiseen tyyliin?
Runoilija: Emme, se on vastoin luontoa.
Henrik: Mitä? Vastoin luontoa? Tahdotteko tehdä minusta pilkkaa? Senkin sekulit!
Runoilija: Sitä emme tee.
Henrik: Montako runojalkaa menee yhteen värssyyn? Minä olen unohtanut koko sen pikkuseikan.
Runoilija: Se riippuu siitä, millaiset värsytkin ovat.
Henrik: Mitä lorua, eivätkö kaikki värsyt ole yhtä pitkiä? Mutta mistäs se tulee, että te ette ennen ole tehneet värsyjä herrasväen kunniaksi, vaikka he aina ovat ansainneet saman kiitoksen kuin nytkin?
Runoilija: Sentähden ettei meillä ole ollut onnea tuntea heidän hyveitänsä kuin vasta nyt.
Henrik: Sanokaa mieluimmin, että ette ole tahtoneet tuntea heidän hyveitänsä, ennenkuin saitte tietää heidän varallisuutensa. Jos minä puolestani voin jotain vaikuttaa herrani luona, niin hirtätämme me, hiisi vieköön, joka päivä yhden runoilijan, kunnes ne koko maasta ovat perinjuurin hävitetyt. Mutta kas, tuolta tulee herra ja rouva, nyt saatte kuulla heiltä itseltä, mitä he sanovat.