(Polidor ja Leonoora tulevat juhlapuvuissa).
Polidor: Juokseppas Henrikki hakemaan vielä samaa pulveria taalarin edestä, niin ei sinun tarvitse niin usein hypätä.
Henrik: Kuten käskette, herra!
(Menee).
Polidor: Mikä on pyyntönne, hyvät ihmiset? Tahdotteko minua puhutella?
(He astuvat esiin, tekevät syviä kumarruksia, sanovat tulleensa tekemään alamaisimpia kunnianosoituksia sekä kuullakseen josko herralla on mitään käskettävää. Rouvat tekevät samoin Leonooran luona ja suutelevat hänen esiliinaansa. Runoilijat astuvat esiin tarjoten papereitaan).
Polidor: Mitä papereita nämä ovat?
Runoilija: Runopahasia vaan herran ja rouvan kunniaksi.
Polidor: Kuulkaat hyvät ihmiset kaikki! Kun maailma oli minua vastaan ja ajateltiin, että minä pitkällisen, turhan työni kautta olin joutunut vallan syrjään, ette minussa ollenkaan hyveitä löytäneet, vaan halveksitte minun perhettäni ja puhuitte minusta ivaten. Vaan nyt, kun työni on onnistunut ja minun taloni on rikkaudella tullut siunatuksi, katselette te nyt sitä silmillä, mitä ette ennen voineet nenälaseillakaan nähdä; jos minä nyt olisin suurin hupsu, pitäisitte te minua Salamonina, jos minä olisin rumin mies, pitäisitte te minua Absalonina, jos en muuta tekisi kuin pahaa, pitäisitte te minua siveänä. Sellainen on maaliman meno, se ei anna arvoa kelleen muulle kuin sille, joka on onnellinen. Ja niinpian kuin onni katoaa, katoaa myös rakkaus ja arvonanto. Älkää koskaan kuvitelko, että minä olisin niin hirveän yksinkertainen, etten huomaisi teidän petollisuuttanne, sillä — — —
Henrik (tulee takaisin): Voi herra, mitähän se merkitsee? Ennen sain minä kahdeksalla killingillä niin paljon araapilaista pulveria kuin saatoin kantaa, mutta nyt en voi saada jyvääkään, vaikka tynnörin kultaa siitä tarjoisin.