Polidor. Kawata mitä sanot, hywä rouwani, äläkä nimitä siksi arwollisinta ammattia maailmassa.
Nilla. Oikein herra, tuo ammatti on arwollista, sillä sitä ei woi harjoittaa muut kuin rikkaat ja ylhäiset. Se on myöskin hyödyllistä ihmisen sielulle.
Polidor. Johan nyt liikoja laskettelet.
Nilla. Mutta minä näytän sen teille selwästi. Köyhyys on hyödyllistä ihmisen sielulle, kullanteko saattaa köyhyyteen, ja niin tawoin on se hyödyllinen ihmisen sielulle.
Polidor. Kuulkaapa, rouwa! Älkää pitäkö leiwässänne mokomia suulaita neitsywiä.
Leonora. Kultaseni! Nilla on oikeassa, eikä kukaan ymmärtäwäinen ihminen saata moittia hänen sanojansa. Teidän omalla esimerkillänne woipi kyllin näyttää, mitä hyötyä tuosta ammatista on.
Polidor. Kun siitä tulee, niin siitä tulee kerrallaan.
Nilla. Kerrallaanpa kyllä. Herra tisleeraa, keittää, sulattaa, walaa niin kauan, kuin hän lopulta panee tulen nurkkaan, ja silloin tulee kurjuus kerrallaan.
Leonora. Te olette tehneet tuota työtä kymmenen wuotta, ja jos sitä kestää wielä yhtä kauan, niin täytyy teidän ruweta tekemään jotakin käsityötä, ansaitaksenne leipäänne.
Nilla. Ja ruweta tekemään tulitikkuja köyhyydessänsä.