Leonora. Minä tiedän sen, madame! Mutta siitä ei ole hyvä puhua. Minä olen kuullut rouvani kummastelevan Gontsalon rohkeutta, joka uskaltaa ajatellakaan yhteyttä heidän kanssansa. Neitomme sitä vastaan — sen olen havainnut — hyvin suosii Gontsaloa; hän sanoi eräänä päivänä, vanhempainsa läsnä-ollessa, ettei säädyn puolesta heidän välinsä ole niin peräti suuri; mutta tästäpä joutui hän epäluulonalaiseksi ja vanhempainsa lukitsivat hänen sisälle kamariin.
Isabella. Se on minun sangen mieluista kuulla.
Leonora. Minun päin vastoin ei ollenkaan mieluista, sillä Donna Maria on rakastettavin lapsi. Ellei hänen itkunsa ja kyyneleensä olisi estänyt minua, olisin jo aikoja takaperin ottanut eroni heidän talosta.
Isabella. Ei! Minun oli mieluista kuulla, että Donna Maria pitää veljestäni; tuo antaa minun toivoa, että aikomukseni onnistuu, semminkin jos te olette minulle apuna, mikä ei jää palkitsematta.
Leonora. Käskekää te, madame! Jos viekkaus ja juoni tässä mitään auttaa, niin minä voin tehdä mitä toinenkin. Mutta paras on että ensinnä teette tarjoumuksenne vanhemmille; ehkä hätänsä hirnut jo on vähän kukistanut entistä ylpeyttänsä. Tahdotteko tulla puolen tunnin takaa herrasväkeni luokse, niin minä laitan että pääsette heidän puheelle.
(Leonora ja Pedro menevät pois).
Neljäs kohtaus.
Isabella. Gontsalo.
Isabella. Olkaa levollinen ja antakaa minun hallita. Puolen tunnin perästä menen minä Don Ranudon luo, jossa käytän kaiken puheentapani. Ellei se auta, tahdomme miettiä muita keinoja. Talonväki on kaikki minun puolellani ja ovat luvanneet minulle apunsa.
Gontsalo. Armas, rakas sisareni! Kunpa nyt vaan voisin olla levollinen!