Pedro. Ja se lieneekin ainoa, herra; sillä muista huonekaluista ei huutokaupalla maksettaisi äyriäkään.
Don Ranudo. Vähät siitä, Pedro. Nimessäni ja sukuluettelossani on minulla rikkautta yltä kyllin. Lukiessani tätä kirjaa ja nähdessäni mitä esi-isäni ovat tehneet, tulen minä niin ravituksi kun olisin ollut suurimmissa pidoissa.
Pedro. Vai niin! No nyt minä ymmärrän miksi herra ja rouva niin vähän pitävät ruuasta. Se jolla on vatsassa viisi, kuusi tusinaa Colibradoksia ei siedä enempää. Kuullessani kurissun vatsassanne, herra, olen usein arvellut näitten vanhain Colibradosten siellä kolisevan; sillä nämä vanhat uroot käyvät sotaa vielä kuolemansakin jälkeen. Kun minun vatsani kurisee, niin on se päin vastoin nälän tunnusmerkki; mutta minun asiani laita onkin ihan toinen; minulla on, näette, peräti tyhjä vatsa, josta syystä minun täytyy saada ruokaa, sillä muuten en minä pidemmältä voi herraa ja rouvaa palvella.
Donna Olympia. Oi, on hirmuista kuulla näitä alhaissäätyisiä! Totisesti luulen minä, että he ovat luodut omituisesta raa'asta aineesta, ja että heillä on toisellainen sielu kun meillä, ylhäisillä. Kaikki heidän ajatuksensa riippuu yksin vatsan täyttämisestä. Luuletteko Don Ranudoni, että nuo halpasukuiset myöskin tulevat autuiksi?
Don Ranudo. Tavallansa luulen minä heidänkin tulevan autuiksi, mutta ei niin suuressa määrässä kun me toiset; sillä samate kun on eroitus halpain ihmisten ja elukkain välillä, niin on myös eroitus ylhäis- ja alhaissäätyisten välillä. Minä en voi heiltä kieltää autuutta, vaikka tosin en mitään hyvää aavista, tuomiten heidän turhaperäisistä ajatuksista.
Pedro. Katsokaatpas minun palvelupukuani mimmoiselle se näyttää!
Don Ranudo. Se on kumminkin ylhäinen palvelupuku.
Pedro. Niin, eikä ainoasti ylhäinen, mutta myöskin läpikiiltävä! Muuten on minulle mieluista kuulla, teillä olevan tarjona toisessa maailmassa, millä voitte lohduttaa teitänne, sillä tässä maailmassa ei ole teillä ollut korkeudellanne muuta kun nälkää ja kurjuutta.
Donna Olympia. Pedro! sinun tulee muistaa mitä sinä olet ja kenen kanssa sinä puhut; sinä ehkä olet unohtanut sen.
Pedro. Ainoa iloni, mikä minulla on tässä talossa, on puhevapauteni; muuta palkkaa minulla ei ole; jos sekin minulta kielletään, niin palvelen minä sulasta hyväntahtoisuudesta — sen saa sanoa. Jos te antaisitte minulle, mitä muu herrasväki antaa palkollisilleen, niin minäkin kunnioittaisin teitä, kuten muut palveliat herrasväkeänsä.