(Itkee).
Leonora. Älkää itkekö, neito! me kyllä keksimme neuvon. Ei ole muuria niin pontevaa, jota ei voitaisi purkaa, ei lukkua niin lujaa, ettei minulla olisi siihen avainta. Seuratkaa minun neuvojani, niin kaikki päättyy hyvin. Me, Isabella, Gontsalon sisar, ja minä olemme, näette, jotakin miettineet ja minä luulen että aikomuksemme onnistuu; vaan ellei onnistuisi, niin on aina yksi keino jälellä: annetaan Gontsalon meidät ryövätä. Mutta tuolla tulevat vanhempanne; käykäämme vähän syrjälle.
(Menevät).
Toinen kohtaus.
Don Ranudo. Donna Olympia. Pedro.
Don Ranudo. No, Pedro! mitä sanoi kauppamies?
Pedro. Hän vastasi lyhyesti kerrottuna näin: sano terveisiä petolliselle herrasväellesi, lurjus, ja käske niitten ensin maksaa entisen velkansa. Kauppamiesten kanssa ei ole leikkiä laskeminen, sillä tälläisissä asioissa kun ollaan, ovat kauppamiestervehdykset aina tälläisiä.
Don Ranudo. Eikö sinulla ole todistajia, jotka kuulivat sanojansa?
Pedro. Kaikeksi onnettomuudeksi ei hän suulla puhunut, mutta ainoastaan käytöksillä, kuten Turkkilaiset Konstantinopelissa; sillä ensin antoi hän minulle oikealle korvalleni korvapuustin, joka oli yhtä kun: sinä lurjus! sitten vasemmalle korvalleni, jonka selitin näin: sano terveisiä petolliselle herrasväellesi; sen perästä otti hän hattuni, jolla tahtoi sanoa: maksa entinen velkasi. Sitten, kun minä läksin juoksemaan pois, pudisti hän nyrkkiä minulle, jonka ymmärsin näin: ellei herrasväkesi tahdo maksaa hyvällä, niin oikeus heidät kyllä siihen pakoittaa. Minä tosin en itse osaa puhua käytöksillä, mutta minä ymmärrän perinpohjin sitä kieltä kun muut puhuvat.
Donna Olympia. Täällä on muutamia varsin suuria konnia tässä kaupungissa; he eivät tiedä edes kunnioittaa suurisukuisiakaan.