Talonpoika. Juan, armollinen herra.
Don Ranudo. Asuiko isäsi samassa talossa, missä sinä nyt?
Talonpoika. Asui.
Don Ranudo. Mikä oli hänen nimensä?
Talonpoika. En totta mari minä sitä tiedä.
Don Ranudo. Oih! Se on hirmuista! Ei tietää isänsä nimeä! Suurin ilohan on maailmassa tietää vanhempainsa nimet ja mitä sukuperää he olivat.
Talonpoika. Me maalla pidämme suurimpana ilona nähdä peltomme kantavan viljaa ja hedelmiä, joista saamme elatuksemme; että vaimomme voivat vuosittain saada lapsia, ja että lapsemme pian varttuvat meille avuksi.
Don Ranudo. Se somasti! Me ylhäiset säätyläiset pidämme rasituksena saada paljon lapsia; sillä kuta useimpia lapsia, sitä suurempia maksuja.
Talonpoika. Meillä taas sanotaan: kuta enemmän lapsia, sitä enemmän tuloja. Kuta enemmän aatelisia, sitä enemmän syöjiä; mutta kuta enemmän talonpoikia, sitä enemmän työmiehiä.
Don Ranudo. Totta kyllä! Sinä puhut kun filosofi; kuinka vanha olit sinä kun menit naimisiin?