Talonpoika. No, koska ei herrasväellä ole kultaa käsillä ja minulla on itselläni kunniaa tarpeeksi asti, niin nöyrimmästi pyydän, että antaisitte minulle hopearahaa, jolla saisin ostaa vähän ruokaa.
Don Ranudo. Antakaamme hänelle, Donna Olympia, kymmenkunta piasteria, ehdolla ettei hän sitä kenellekään puhu.
Donna Olympia. Ei, herra, ei minun suostumuksellani koskaan; se olisi ikuinen häpy huoneellemme.
Talonpoika. Minä en totta mari sano kellenkään, että sain hopearahoja.
Don Ranudo. Kuule, Juan! Minä olen varma siitä, että kun tulet kotiisi ja kerrot muille talonpojille, mitä sinulle on tapahtunut, he kunnioittavat sinua tästä lähtein.
Talonpoika. Ellei herrasväellä ole rahoja, niin pyydän nöyrimmästi, että antaisitte minulle vähän omaa ruokaanne jota saisin syödä tiellä, sekä myöskin näyttää toisille talonpojille, jotta uskosivat, että minä olen käynyt herrasväen luona.
Don Ranudo. Minä annan sinulle vaakunamme painoluvan; sen voit viedä kotiasi todistukseksi, että olet käynyt täällä.
Talonpoika. Tuleeko minustaki ylhäinen mies kun saan herran vaakunan?
Don Ranudo. Mitä horiset!
Talonpoika. Luulin ylhäisyyden ainoasti riippuvan vaakunasta, sillä useita löytyy, jotka eivät voi näyttää todeksi ylhäisyyttään muulla kun esi-isäinsä vaakunoilla; mutta koska tuo ei minua hyödytä, niin antakaa minulle ruokaa tiellä syödäkseni.