Pedro. Se ei auta. Minä samaa väitin, mutta ne eivät olleet kuulevinaan. Oikeuden palvelia vei kaikki pienet kaluni ja lohdutti minua sillä, että saan vaatia palkintoa niistä herrasväeltä.
Leonora. Se oli kelpo lohdutus!
Pedro. He kysyivät myöskin| kamaripiikaa; mutta minä olin niin rehellinen, että sanoin hänen ei olevan kotona; käskin heidän odottaa vähän aikaa, sillä hän tulee kohta.
Leonora. Oi olitpa sinä oikeen rehellinen!
Pedro. He tahtovat päästä sinunkin pikku-kalusi kimppuun, jos oikeen tunnen oikeuden palveliat.
Leonora. Minulla tosiaan ei ole enää mitään; mielellään saavat ottaa mitä löytävät; mutta millä tuulella on herra ja rouva?
Pedro. Vielä yhtä ylpeällä, vaikka ovat varsin alastomat. Herralla ei ole mitään muuta, mihin pukisi köyhän ruumiinsa, kun vanha surukappansa.
Leonora. Oi, kyyneleet nousevat silmiini, kun tämän kuulen.
Isabella. Älkää olko millännekään, seikka kohta paranee.
Pedro. Millä lailla paranee, paraanee millä lailla?