Leonora. Minä en ole tehnyt muuta kun velvollisuuteni.
Donna Olympia. Leonora! tiedätkö mikä onnettomuus, mikä häpy minua on kohdannut?
Leonora. Tiedän, sen pahemmin, kaikki.
Donna Olympia. Ah! semmoiset asiat tulevatkin pian tunnetuiksi.
Leonora. Mikä niitä salaisi; olemmehan mekin kaikki saaneet kärsiä?
Donna Olympia. Kuinka uskolliset palveliat! kun ottavat osaa herrasväkensä häpyyn.
Leonora. Häpy ei ole niin suuri kun vahinko.
Donna Olympia. Sinä, näemmä, et tiedäkään mikä täällä on tapahtunut.
Leonora. Minä kyllä tiedän, että oikeuden palveliat…
Donna Olympia. Ei, se ei ole mitään. Jotakin toista, pahempaa on sitten tapahtunut. Kohta kun oikeuden palveliat olivat menneet, tuli eräs kamaripiika kamariin, ilman ilmoittamatta, ja puhui tälläisiä hävyttömiä sanoja: minun herrasväkeni sanoo terveisiä, heidän käy suruksensa se onnettomuus, joka teitä on kohdannut; he pyytävät, ettei rouva tahtoisi ylönkatsoa tätä silkkihametta, jota ei ole käytetty enemmän kun kaksi kertaa. Ah! minä en voi kostonpyynnöstä kertoa enemmän.