10:nes kohtaus.
Gilbert. Gunild. Leonora.
Gilbert. Hyvä rouva! Suokaa anteeksi, että minä puhun ihan koristelemattomasti. — Me emme tästä lähin tahdo enää olla missään tekemisissä, emme teidän, emmekä lii'oin teidän poikanne kanssa. Sillä kauvemmin enää emme tahdo antaa vetää itseämme nenästä, emmekä salli, että talostamme käy kaikellaisia juttuja.
Gunild (itkien). Oi, hyvä herra apteekkari, en voi sanoin sanoa, kuinka se vihloo sydäntäni. Minä myönnän, että pojallani on se paha vika, että kun hän pääsee kiinni niistä vanhoista puheista, niin hän silloin unhoittaa kaiken muun, mitä hänen pitäisi toimittaa. Mutta ilman tuota pientä heikkoutta, herra apteekkari, on hänessä paljon enemmän hyvää kuin pahaa. Hän on niin siivo ja nuuka, ei vuosikausiin ole ollut humalassa, ei pelaa eikä lyö korttia ja on perin ahkera ammatissaan.
Gilbert. Minä myönnän kaiken tuon, hyvä rouva! Ja suon kyllä mielelläni, että hän seurustelee oppilaitteni kanssa, niille hän varsin hyvin voi pitää luentojaan ja esitelmiään, mutta minun tyttäreni hän saa jättää rauhaan, sillä hänen ei sovi enää käydä mitään lastenkoulua.
Gunild (on pyörtyvinään). Ooh! Ooh!
Gilbert. Katsos perhanaa! Mikä ämmälle tuli? Juokse sisään, Leonora, ja tuo se kolmas pullo sieltä neljänneltä hyllyltä!
(Hän tuo pullon ja he antavat Gunildin haistaa sitä.)
Gilbert. No, no! hyvä rouva! älkää nyt ottako sitä noin pahaksi. Entä nyt sitten, jos ei poikanne saakkaan tytärtäni? Onhan hänellä aina yhtä hyviä naimiskauppoja tarjona.
Gunild. Rakas herra apteekkari! Tehkää toki minulle se palvelus, että te vielä kerran lupaatte olla kärsivällinen, että välttäisimme ihmisten puheita. Uskokaa minua, te ette enää tule petetyksi.