Matti: Ainoastaan sen, että kutsutte minua ainoaksi armaaksenne taikka sanotte näin: elä sureksi, silmäteräni sorea, kohta kyllä tahdon ma rakkautesi palkita.
Näyttäymätöin: Hyvä isä, mikä hirmuinen puhe! koko ruumiini vapisee eikä paljosta puutu, ett'en pelosta pyörryksiin käy. Ah, olisko toki neitsyeni saapuvilla, että hän minut saattaisi täältä pois.
Matti: Kovasydämminen Sulotar! Eikö teitä edes omatuntonne estä murhaamasta syytöntä ihmistä, joka päälle päätteeksi rakastaa ja ylistelee teitä niinkuin jumalatarta.
Näyttäymätöin: Minä en suinkaan tahdo olla teidän enkä kenenkään kuolemaan syynä.
Matti: Onkos tahtonne siis, että minä eloon jään?
Näyttäymätöin: Eloon-jäämisenne ei ole minun mutta teidän omassa vallassanne.
Matti (paljastaen miekkansa ja kääntäen sitä rintaansa kohden). Niinpä todistakoon tämä miekka ja sen vuodattama veri mun rakkauteni teihin ja tietäkää, että teissä on mun kuolemani syy!
Näyttäymätöin: Malttakaa, hyvä herra, tahtoni ja kova käskyni on, että te aina eteenpäin elätte. Nouskaa seisoalle elkääkä epätoivoon vaipuko. Koska uskollisuutenne olen varmemmista merkistä tuntemaan tullut, olen minä kukaties teille joitakuita pienempiä lemmen ja suosion osotuksia suopa. Tällä kertaa en teille muuta luvata voi enkä uskalla, kuin että tunnin päästä löydätte minun tämän kartanon ikkunassa. Hyvästi siksi.
Toinen kohtaus.
Matti (yksinään).