Kas, sehän on tykkönään toista, kuin Annani jokapäivänen rakkaus, nyt sen vasta tunnen ja tajuanki, mitä rakkaus on. Kuitenki lienee parasta kun tämän rakkauteni pidän herraltani salassa, muuten voipi hän minulta hämmentää koko asian, sillä sulompaa olentoa ei ole koko maailmassa. Ah, mielestäni ei milloinkaan mene hänen verevät kasvonsa, punertavat huulensa, sirkeät sinisilmänsä ja vaahtovalkoiset kätensä. Vaan mitäpä loruankaan tässä? Enhän ole näitä kaikkia vielä nähnytkään, vaan mielessäni aavistelen; että kohta tulen ne tuntemaan, sillä niinpian kuin hän sanoi, ettei hänen neidollinen kainoutensa suvainnut hänen näyttää minulle kättänsä, oli mielestäni juuri kuin olisin hänen sorean vartalonsa jo nähnyt päästä kantapäihin asti. Nämä hänen sanansa: "Kuinka rohkenette semmoista vaatiakaan, herrani?" todistavat kyllin ett'ei niin jalomielistä neitoa ole muualla koko maailmassa. Ah, jos kuitenki tämä tiima saisi kuluneeksi. Sitä odottaessani on parasta kun valmistaudun jollakin sopivaisella tavalla huvittamaan häntä ikkunansa alla.
Kolmas kohtaus.
Näyttäymätöin (silmäpeitotta). Luulonen.
Näyttäymätöin: "Niinkö herra pelolla pakenee yksinäistä aseetointa neitoa?"
Luulonen: Voipiko sitä sanoa aseettomaksi, jolle Luoja on sallinut semmoisen kauneuden?
Näyttäymätöin: Kun mielestänne olen niin kaunis, miksikä siis ylenkatseella käännytte minusta pois?
Luulonen: Juuri siksi, että olette niin kaunis, pakenen minä teitä, ett'ei muotonne hohtava loiste hui'aisko mun silmäni ja mun sydäntäni vieroittako siitä, kehen se kerran on sidottu.
Näyttäymätöin: Silmäinne huikenemisesta ei, herraseni, pelkoa liene, koska pahansuopa taikuri, mikä lieneekin, niin on so'aissut mielenne, että ylenkatseella hylkäätte sen, joka omasta mielestänne on kaunis ja jonka rakkauden samoin kuin varallisuuden ja rikkauden tiedätte todelliseksi, jota vastaan rakastutte toiseen ihan vennon vieraasen, jonka olosta ja elosta ette tiedä vähääkään ja jonka luuleteltu kauneuskin on vallan epäiltävä, kosk'ei hän tohdi ja uskalla teille silmiäänkään näyttää. — Vaan mitäpä tässä puhelenkaan, itse olen ma yhtä sokea ja mieletön, kun niin ylenpalttisesti rakastan sitä, joka vihaa ja ylenkatsoo minua.
Luulonen: Ah armas neito, elkää toki semmoisia uskoko minusta. Minä en suinkaan minkään puolesta vihaa teitä; päin vastoin on itselläni tuskin voimaa ollut voittaa ja vastustaa sitä kiusausta, johon ihmeellinen ihanuutenne saattaa minun. Olkaa, kaunis neitoseni, siitä vakuutettu, ett'ei ketään ole koko maailmassa, jota suuremmassa arvossa pitäisin, kuin teitä, samoin kuin ei myöskään ketään koko maan piirillä, jota enemmin rakastaisin ja hellemmin lempisin kuin teitä, ell'ei sydämeni olisi jo edeltäpäin toiseen sidottu.
Näyttäymätöin: Herra aikoo siis vakaasti aina edespäin pysyä rakkaudessaan näyttäymättömään lemmittyynsä?