Matti: Luonnostaan ei nämä mun henkeni lahjat ole niin suuret ja etevät, että niiden avulla voisi jotakin merkillisempää juuri aikaan saada, mutta minä olen niitä viljellyt ja taivutellut ylen taitavan opettajan johdolla.
Näyttäymätöin: Kukas teidät sitte runotaitoon opetti.
Matti: Sen on rakkaus tehnyt. Minulta ei runonteko ole koskaan syntynyt ennenkuin tulin tuttavaksi rakkauden kanssa, vaan siitä päivin kun tämä tapahtui, heräsi äkkiä laulun into mun mielessäni ja nyt juoksee minulta virren teko virtanaan.
Näyttäymätöin: Kuka opettajanne lieneekin ollut, on selkosen selvä, että teillä on runoilijan kalliit avut.
Matti: Minun ei sovi kiittää itseäni eikä omaa teostani, vaan kyllä vasta laulamassani virressä on paikka paikoin onnistuneitakin kohtia ja somia sanan mutkia.
Näyttäymätöin: Niinpä kyllä; varsinki laulun viimeisessä värssyssä, jota pyytäisin teitä laulamaan uudelleen, sillä siinä on jotakin, jota en oikein tajua.
Matti: Varsin mielelläni.
(Hän soittaa ja laulelee).
Sen totuudella toivottaa
Ja syömestänsä soiottaa — — —
Näyttäymätöin: Malttakaas, hyvä herra, vähän. Minä en oikein ymmärrä, mitä sana soiottaa merkitsee.