KOLMAS NÄYTÖS.
Ensimäinen kohtaus.
Matti. Näyttäymätöin.
Matti: Ah, miten nämä kaksi tuntia ovat olleet Hiiden ikäviä! Ja päälliseksi havaitsen, ett'ei ne vieläkään ole ohitse, koska ei armastani vieläkään näy. Ah, te puut mun ympärilläni! te kaali-maat! te turve-istuimet! te viheriäiset ruohot ja paju-pensaat, sanokaas mulle, jos onneni aurinko kohtakin koittava on! Vaan mitäs, te pöilö-päät ette vastaa mitäkään! Ah, te taivaan pilvet! te humisevat tuulet! saattakaa mun syvät huokaukseni sille — — — Vaan tuossa näenmä jonkun tulevan. Eiköhän liene juuri hän? On totta? niinpä ole huoletta Matti! Sinä olet voitolla.
Näyttäymätöin: Onko nämä kaksi tuntia olleet teistä pitkiä?
Matti: Ompa, saakeli soikoon, kaunis impi taivahinen! sillä niin juuttaan ikävää aikaa en perhanaksi ole vielä eläessäni elänyt.
Näyttäymätöin: Kuinkas herraseni taidatte mun kuulteni käyttää niin törkeitä lauseita?
Matti: Suokaa anteeksi, armas neitoseni, aikomukseni oli sanoa: näitä kahta tuntia ei tame tunnor tuusan ole nälkävuodetkaan pitempiä. Niistä en millään mahdin ollut loppua saada. Nyt otin viimeinkin tämän viuluni ja koetin suurta huoltani haihduttaakseni runon tekoon ruveta; vaan turhaa oli kaikki, sillä teidän kuvanne, kaunis päivänkakkaraiseni, oli alati silmissäni ja häiritsi mun ajatukseni.
Näyttäymätöin: Ah, arvoisa herra, sana päivänkakkarainen on mielestäni ruma vertaukseksi ja soipi korviini pahasti. Vaan kuinkas olikaan; lupasiitehan te minulle kopian laulamastanne virrestä.
Matti: Se on muassani ja tässä saan sen jättää teidän maitovalkoisiin käsiinne.