Näyttäymätöin: Kiitän nöyrimmästi.
Matti: Ettekö jo, sulo sydämmeni ruusu, paljastaisi ihanaista, lemmen hohtavaa muotoanne ja sillä lohduttaisi mun synkeätä, surun-alaista sydäntäni?
Näyttäymätöin: Semmoinen suosio mun puolestani olisi vielä, hyvä herra, liika aikainen.
Matti: Enkös sitte saisi paljaaltaan nähdä teidän sievää sametti-pehmoista kättänne?
Näyttäymätöin: Pilkallako kunnialliselta neidolta semmoisia vaaditte? Malttamattomuudellanne pilaatte kenties koko asianne. Muuta en mitään voi teille tällä kertaa suoda, kuin että näytän teille hiukkaisen sakarsormeni päätä, jonkalaista suosiota en kellekään miehen puolelle ole vielä tähän asti osoittanut. — — — Mutta, hyvä isä! tuolta kuulen jonkun tulevan: minun täytyy lähteä. Tunnin päästä tapaatte minut taaskin täällä.
Toinen kohtaus.
Luulonen. Matti.
Luulonen: Voi polonen päiviäni! minut on petetty. Miten voin minä Näyttäymättömäni edessä puolustauda, kun hän kyseli minulle antamaa lahjaansa? Vaan tuossahan on näen Matti ja haastelee yksikseen ikäänkuin intoonsa noussut poppamies. Mitä täällä toimitat, Matti?
Matti (järkähtämättä katsoen alas maahan): Ah, miten sievä-suhtainen ja hieno hänen sormensa oli!
Luulonen:' Sekös sinua vaivaa, Matti?