Matti: Kaikki, mitä meikäläiset puhuvat, se on herrain mielestä hulluutta aina, mutta — — —
Luulonen: Kuinka lieneekin, mutta puheestasi en sanaakaan ymmärrä, se on toden totta.
Matti: Sitä varten en minä kyllä ole puhunutkaan, että herra minua ymmärtäisi; sillä miksikäs herra paremmin ymmärtäisi mun kosimistani, kuin minä teidän?
Luulonen: No ketäs sitte kosioitset?
Matti: Kuinka, hyvä herra, voitte semmoisia kysellä? Tiedänkö minä, ketä kosioitsen, kuin kosintani tapahtuu samalla lailla, kuin teidänki? Se, jota kosioitsen, on yhtä hempeä ja kaunis, kuin sekin, kuka liekin, jota itse pyytelette. Mutta lemmittyäni en hirviä minä teille tarkemmin kuvailla, pelosta että pistäydytte kenties meidän väliimme.
Luulonen: Onkos hän sitte niin kaunis?
Matti: Kauniimpaa Jumalan luomaa ei maailmassa ole. Hänen nähden ei enkelit, jotka saarnastuolimme kupeeseen ovat maalatut, ole mistään kotosi.
Luulonen: Niinpä kuvaile häntä, mimmoinen hän näöltään on, niin saan nähdä, oletko hairauksissa, sillä semmoiset asiat ymmärrän minä paremmin.
Matti: Mitä ensinnäkin hänen muotoonsa tulee, niin sitä tosin en ole nähnyt, vaan —
Luulonen: Minkäs sitte olet nähnyt? Kaulansako, rintansako vai kätensä?