Matti: En yhtäkään näistä; mutta sen tiedän vaan, ett'ei ihanampaa ihmistä ole maailmassa, sillä miksikäs muutoin olisin häneen niin huimasti rakastunut?
Luulonen: Hyvin ymmärrän, mitä puheesi tarkoittaa. Sinä tahdot syyttää minua siitä, että kosin muka ummessa silmin; vaan maltashan vähä, niin saat kohta nähdä, ett'ei minun tarvitse kauppaani katua.
Matti: Soisin myöskin, että olisitte läsnä, kun mun näyttäymättömäni paljastaa kasvonsa, niin saisitte myöskin nähdä, ett'en minäkään ole kauppaani katuva.
Luulonen: Niinkö kosit sitte sinäkin naamarissa olevaa neitoa, sen tehnee harvat palvelusväestä. — Vaan kuules Matti! minulle on sattunut suuri vahinko, se sormus, jonka — — — Vaan tuossa näen mä, tulee mun näyttäymättömäni. Käy Matti loitommaksi tuonne ja seiso hiljaa siellä, niinkuin tuhman palvelijan tuleepi.
Kolmas kohtaus.
Näyttäymätöin. Luulonen. Matti.
Näyttäymätöin: Tässä olen, niinkuin lupasinkin, ettekä minuuttiakaan ole odottaa tarvinnet. Vaan, hyvä herra, onko se varsin varma, ett'ei se kaunis neito, joka niin innokkaasti rakastaa teitä, ole sytyttänyt vähintäkään lemmen kipunaa sydämmeenne, vaan että kaiketta kiusauksetta olette voinet luopua hänestä?
Luulonen: Kieltää en voi, ett'ei mainitun neitosen ihmeellinen kauneus alussa liikuttanut herkkää sydäntäni ja että kenties tästä kiusauksesta en olisi voitolle piessyt, ell'ei se uskollisuus, minkä te syystä taisitte minulta vaatia, ja se hellä rakkaus, mikä minulla teihin on, olisi tässä ahdistuksessa minua vahvistanut. Kun nyt kerran tämmöisen kiusauksen olen jalosti voittanut, ette toki kauemmin epäille mun rakkauteni pysyväisyyttä.
Näyttäymätöin: Sen kyllä, hyvä herra, uskon, että minua sydämestänne rakastatte, niin paljon kuin sen heikko, huikentelevainen ihminen tehdä voi.
Luulonen: Hyvä isä! onko mahdollista, että vielä nytkin, rakkaudestani semmoisia todistuksia saatuanne, epäilette mun pysyväisyyttäni, syytellen minua heikkoudesta?