Matti (hiljaa itseksensä): Sen alkaa näen mä nousta juonia jonkinlaisia päähän, jos niin käynee minunki näyttäymättömäni kanssa, olen minä pahassa pulassa.
Neljäs kohtaus.
Näyttäymätöin. Luulonen. Matti.
Näyttäymätöin: Teitä en suinkaan syyttele mistään, josko tietäisinki, että joku vähempi heikkous on syyksenne tullut, sillä minä tunnen ihmisen luonnon ja kuinka hän on paljon heikkouden alainen; vaan koska puhutte suuresta rakkaudestanne, en voi olla yhtä seikkaa mainitsematta, joka minua on väliin arveluttanut, ja ilmoittamatta teille tämän syytökseni, josta kumminkin toivon teidän peräti puhdistuvanne.
Luulonen: Jos joku voipi sen toteen näyttää, että rakkaudessani on jotakin vilppiä eli käytöksessäni vähänkään moitittavaa, olen itse myöntävä sen, ett'en rakkauttanne ansaitse.
Näyttäymätöin: Kaiken epäluuloni poistatte sillä, että mulle näytätte sen sormuksen, jonka vasta minulta saitte.
Luulonen: Hyvä isä! nyt olen hukassa. (Heitäkseen polvilleen). Suoraan täytyy tunnustaakseni, että se sormus, jonka minulle annoitte, ei ainoasti ole kateissa, vaan että sen päälliseksi itse olen ansainnut teidän vihanne, sen myönnän itsekin; vaan kun kuulette, millä tavoin tämä tapahtui, toivon minä vihanne taaskin asettuvan. Se rouvasihminen, joka kauan jo on minua kiusannut, tuli muutamia tuntia sitte tänne, jossa olin yksikseni, syytteli minua tylyydestä, kiittämättömyydestä ja muusta sekä koetti kaikella tavoin luovuttaa minua rakkaudestani teihin. Vaan turhaan teki hän sen, sillä vakaasti vastasin minä, että ennen kuolisinki, kuin tekisin semmoisen petoksen. Kun nyt tämän kuuli ja huomaitsi, ett'ei houkuttelemisesta apua ollut, pyysi hän minulta vähäistä lahjaa, sanoen sitä muistokseni kantavansa. Taisinko tätä nyt kieltää häneltä? Osiksi siihen nähden, että nuorta neitoa vastaan tuli käyttäydä kohteliaasti, osiksi siksikin, että tällä tavoin toivoin pääseväni vastaisista kiusauksista, vastasin siis arvelematta, ett'ei vallassani mitään ollut, jota en mielelläni antaisi hänelle. Tämän lupaukseni käytti hän kohta hyväksensä, anoen minulta sitä, jota en ollenkaan ajatella voinut, ja otti, minun näin hämmästyksissä ollen, sormuksen sormestani. Tuskin tajusinkaan, minkä kalleuden olin kadottanut, ennenkuin sen viejä oli poikessa. Nyt vasta huomasin ma hulluuteni ja tästä hirmustuin ma niin, että juoksin etsimään häntä, päättäen joko kuollakseni itse eli ryöstääkseni hänen käsistänsä sen, minkä hän viekkaudella oli vienyt, mutta pahaksi onnekseni — — —
Näyttäymätöin: Tämä puolustuksenne ei suinkaan vähennä mieleni luulevaisuutta.
Luulonen: Kun ei tämä puolustukseni tyydyttäne teitä, tahdon ma omalla verelläni teidän silmissänne puhdistauda!
(Vetää miekkansa).