Näyttäymätöin: Malttakaas aikaa, Herra! Leikkiä on kestänyt kyllin jo. Tässä on sormuksenne, tässä myöskin morsiamenne ja, samalla sekin, joka hänen kanssansa kilpaili.
Luulonen: Hyvänen aika! minkä näenkään? Tekö sitä sitte olittekin?
Näyttäymätöin: Niin, rakas sulhoni! Minä olen kahtena eri-henkenä kohdellut teitä, koetellakseni teidän uskollisuuttanne, vaan kun nyt olen siitä vakuutettu, ei mikään estä teitä enää pysyväisyytenne palkintoa nauttimasta. Nouskaa ylös ja suokaa mun syleillä teitä.
Luulonen: Ah, ihastukseni on niin suuri, ett'en tiedä, näenkö unta vai valvonko.
(Syleilevät toisiansa).
Matti: Ah, mikä sulo ja ihanainen ihminen! hänelle ei vertoja vedä maailmassa muut kuin oma näyttäymättömäni.
Luulonen: Mitä arvelet Matti? tarvitseeko minun katua kauppaani?
Matti: Ei suinkaan, hyvä herra. Pyy-parvesta saitte te parahimman. Uskollisuutenne on runsaasti palkittu, eikä onnellisempaa ihmistä ole maailmassa muuta, kuin minä.
Luulonen: Saman onnen toivoisin sinullekin, sillä sinä olet vanha ja uskollinen palvelija.
Matti: Onneani en ollenkaan epäile, kiitän kumminki teitä hyvästä toivotuksestanne.