Luulonen: Tätä en tarvitse pelätä. Siitä olen varsin vakuutettu, että hän kasvoiltaan on kaunis ja sulo, niinkuin armas päivän koitto.
Matti: Niin arvelin minäkin tässä menneellä viikolla, kuin katsomatta ostin torilta astiallisen voita, vaan jälestäpäin kun aukasin kannen, olikin koko astia paljasta ihraa täynnä.
Luulonen: "Ah miten sun vertauksesi ovat törkeitä ja rumia!"
Matti: Rumia eli ei, ovat ne ainakin tosia. Luoja on sallinut meille silmät katsoaksemme ja kädet, joilla koettelisimme, ja tätä osviittaa seurasin minä, ennenkuin Annani kihlasin.
Luulonen: Minä vakuutan sulle, että kuinka kaunis hän muutoin olisi ollutki, en häntä olisi puoleksikaan niin paljon rakastanut, jos hän heti kohta olisi näyttäynyt minulle.
Matti: Tämä on minusta Espanialainen rakastumisen tapa, jota minä en ymmärrä. Vaan kertokaa minulle, kuinka teille tämä kaikki tapahtui.
Luulonen: Koska noin kuukauden aikaa sitte pilkkopimeässä kävelin eräässä kävely-puistossa, aukesi äkkiä lähellä oleva ikkuna ja korvaani kohtasi ääni kaunis niinkuin enkelin, joka kutsui minua nimeltä, kysyen, miksikä niin ajatuksissani kävelin. Kyselijän sulonen ääni sulatti paikalla sydämeni ja hartaalla innolla rukoilin minä, että hän soisi mun ihailla muotonsa sulavaa kauneutta. Mutta turhaan. Vasta pitkällisen puheen perästä lupasi hän vihdoinki mun huomenna taas tulla hänen puheellensa. Arvattavasti en tätä tilaisuutta laimin lyönyt, ja tässä toisessa kanssapuheessamme tulin havaitsemaan, ettei mielensä ollut minua kohtaan nurja. Hän lupasi näyttäydä minulle, kun aika tulisi, ja vaati vaatimisen, että tyytyisin tähän, kosk'ei hän tärkeistä syistä voinut tätä nykyä vielä muulla tavalla osoittaa suosiotansa. Tätä hänen tahtoansa olenki noudattanut ja samoilla, kyllä kovilla ehdoilla pitkittänyt tavallisia kanssapuheitamme. Vasta noin pari viikkoa sitte, koska yksinäni taas lystäilin muutamassa kävelypuistossa, piiritti minut äkkiä 8 tuntemattomaksi puetettua herraa, jotka sanaakaan virkkamatta väkisen veivät minut komeihin vaunuihin, joilla ajoivat kaupunnin ulkopuolelle ja pysähtyivät kaunoisen lysti-linnan eteen, jossa tulin suurella kunnian osoituksella vastan otetuksi. Siellä saattivat minun salista saliin, jotka kaikki olivat toinen toistansa kauniimpia, ja, tämä kaikki tapahtui ihan hiljaa ja ääneti. Vihdoinki tulin muutamaan saliin, johon oli varustettu suuri, korea pöytä hekkumallisia ruokalaitoksia täynnä. Tämän nähdessäni huokailin ma itsekseni: "hyvä Jumala kuitenki mitä ainakin merkitse tämä?"
Matti: Niinkös herra sitte säikähtyi?
Luulonen: Pelosta ja säikähdyksestä olin melkein menehtymässä.
Matti: Minä puolestani taas en siten voisi pelästyä pöytää, joka on hyviä ruokia täynnä.