[Tässä luvussa on tekijän tarkoitus varmaankin ollut rangaista ja pilkata sitä kummallisien kertomusten tapaa, jota eräät matkailijat noudattavat, enemmän ennen kuin nyt, jolloin on helpompi punnita heidän kuvitustuotteitansa. Kustant. muist.]

Ennenkun alan kertomukseni tästä matkasta, pyydän minä kaikkia ankaria arvostelijoita etteivät he liiaksi rypistä nenäänsä taikka suurenna silmiänsä kuullessansa puhuttavan semmoisesta minkä he havaitsevat olevan luontoa vastaan taikka olevan kaikesta uskottavaisuudesta loitolla. Mitä minä rupean kertomaan tuntukoon kuinka uskottamattomalta tahansa, on kuitenkin alusta loppuun saakka tosia seikkoja, joita omin silmini olen katsellut. Raa'at ja taitamattomat henkilöt, jotka eivät milloinkaan ole panneet jalkaansa omaa kotoseutuansa ulommalle, pitävät kaiken semmoisen satuna, mihin he eivät lapsuudestansa ole tottuneet; mutta oppineet ihmiset, varsinkin semmoiset, jotka ovat tutkineet luontoa ja omasta kokemuksestansa tietävät jotakin luonnon hedelmällisyydestä vaihtelevien heimojen puolesta, antavat kainoja tuomioita asioista, joita heille kerrotaan. Kukapa ihmettelee nähdessään Alpeilla jänteviä kauloja taikka Meroéssa rintoja, jotka ovat suurten rintalasten kokoisia; sanokaahan kuka ihmettelee Germaanilaisten sinisen tummia silmiä nähdessään, katsellessaan heidän pellavankarvaisia hiuksiansa, joita vahan avulla saadaan tapinkierun tapaisiin suortuviin. Todella ei kukaan! Luonto on heissä semmoinen. Trakialaisten lintuja vastaan, jotka liitävät ilmassa myrskyn puuskaista vauhtia, hyökkää uljaasti kääpiöläis-soturi, varustettuna pienennäpsillä aseilla; pian hän kuitenkin häviää taistelussa, ja oitis hän katoaa saaliinhimoisen haukan koukerretussa kynsessä ilman kautta näkymättömiin. Siellä, missä alinomaa nähdään näitä samoja kohtauksia, ei kukaan suutansa hymyyn vedä, kun ei koko sotajoukossa ole ainoatakaan, joka mitaltansa olisi jalkaa pidempi. — Ennen maailmassa oli Skytiassa löytynyt, miten kerrotaan, ihmisiä, joilla oli yksi silmä keskellä otsaa ja joita kutsuttiin arimaspeiksi; toisilla samassa seudussa oli jalka allansa takaperin. Albaniassa syntyy ihmisiä, joilla jo lapsuudestansa on harmaat hiukset. Sauromatit söivät vain joka toinen päivä ja paastosivat joka toisena. Afrikassa kerrottiin löytyvän eräitä heimoja jotka osasivat ihmisiä noitua. Eräillä henkilöillä Illyriassa oli kaksi silmämunaa kummassakin silmässä, ja he saattoivat tappaa vihollisensa ainoasti katsomalla heitä. Hindostanin nuorissa on tavattu ihmisiä koiran päällä varustettuina, jotka haukkuivat, ja toisia, joilla oli kaksi silmää seljässänsä. Etäimmällä Intiassa on tavattu muutamia joiden ruumiit olivat karvaisia ja varustettuina höyhenillä niinkuin linnut; niiden sanottiin elävän ilman ruoatta ainoasti kukkaisten lemusta. Kukapa uskoisi kaikkea tätä ja vielä paljoa muuta lisäksi, ellei Plinius, luotettava kirjailija, olisi pyhästi ja juhlallisesti vakuuttanut nähneensä kaikkea tätä omin silminsä. Niinpä, kukapa olisi uskonut maan onteloksi ja että sen sisuudessa kierteli aurinko ja kiertotähtiä, ellen minä persoonallisesti olisi vakuuttautunut tämän totuudesta. Kukapa olisi osannut aavistaakaan että siellä löytyi maita, joissa eläviä puita asui, ellei kokemus tässäkin tapauksessa olisi kaikkia epäilystä poistanut. Kuitenkaan ei minulla ole ensinkään halua ruveta torailemaan jonkun kanssa hänen epäilyksensä tähden, sillä minä tunnustan että minä omasta puolestani, ennenkuin tälle retkelle jouduin, suuresti epäilin että laivurit ja merimiehet vain huvittelivat itseänsä ja muita tekemällä ja tarjoamalla satuja ja imettäjäin juttuja.

Eräänä päivänä Nadiri-kuukauden alkupuolella nousimme me laivalle, ja alkumatkalla oli meillä onneksemme hyvä myötäinen tuuli, niin että meillä, soutajilla, ei ollut mitäkään valitettavana. Neljäntenä päivänä hälventyi tuuli, purjeet riippuivat löyhinä, ja nyt oli airoihin tarttuminen. Kun katteini näki minun kärsivän tästä työstä, antoi hän minun joskus vähän hengähtää, ja lopuksi hän kokonansa vapautti minun tästä orjantyöstä. Minä en tiedä miksi hän osoitti tämmöistä ystävällisyyttä minulle; ehkä hän katsoi minun kärsivän viattomasti kovaa kohtaloani, ehkä hän myös katsoi minun ansainneen parempata kohtaloa mullistuksen tehneen peruukka-keksintöni johdosta. Hänellä oli omiksi varoiksensa mukanansa kolme peruukkaa, jotka hän antoi minun suortuoittaa ja muuten pitää hyvässä kunnossa, niin että minä soutajasta äkkipikaa muutuin parturiksi. Katteinin hyväntahtoisuus ulottui niin loitos, että hän, aina kun johonkuhun satamaan saavuttiin, salli minun päästä niiden joukkoon, jotka päästettiin maalla käymään, jonka kautta minä pääsin tilaisuuteen uteliaisuuttani tyydyttämään.

Aluksi ei meille mitäkään mainitsemista ansaitsevata tapahtunut, mutta me olimme tuskin kadottaneet maan näkyvistämme, ennenkun näimme kamalia näkyjä nousevan synkästä merensyvyydestä. Ne olivat Sireeniä eli merenimpiä taikka aallottaria, jotka, kun tuuli hälveni ja aallot asettuivat, uivat laivan luo ja pyysivät almuja.

Jokainen, vyötäisille mitä ihanin neito, ol' musta
Ja suomuinen ihan niinkuin valaan rumimman häntä.

Heidän kielensä oli koko lailla martinialaisen kielen kaltaista, joten muutamat merimiehistä hyvästi saattoivat tehdä tulkin virkaa. Kun minä lahjoitin eräälle heistä kappaleen lihaa, jota hän minulta anoi, tirkisti hän minuun ja huudahti:

"Sankari kohta sa oot, näiden kaikkien valtojen herra!"

Minä nauroin tälle ennustukselle ikäänkuin tyhjälle liehakoitsemiselle, mutta laivaväki vannoi että meren impien ennustukset melkein aina käyvät toteen. Kahdeksan päivän purjehtimisen perästä tuli vihdoinkin näkyviin maa, jonka merimiehet nimittivät Pikardaniaksi. Satamaan saapuessamme tuli harakka lentäen meitä kohden ja jälkeenpäin sain kuulla että tämä oli itse päätullitarkastaja, siis sangen ylhäinen virkamies. Minä saatoin tuskin pysyä hengissä tavattoman naurunhaluni tähden, kun kuulin, että harakalla oli niin tärkeä virka ja kun sain nähdä erään raha-asiain ministerin pilviä kohden kohoutuvan ja nopeilla siipein iskuilla keijuttavan ylhäistä ruumistansa ilmassa. Tullitarkastajan muodosta arvelin että alemmat tullipalvelijat olivat kärpäsiä.

Kierrettyänsä ilmassa laivamme kolme kertaa, kävi se maalla, mutta tuli heti takasin seurassansa kolme pienempää harakkaa, jotka kaikki asettuivat laivan etukokkaan. Minä olin vähällä naurusta haljeta nähdessäni erään meidän tulkeistamme syvästi kumartaen lähestyvän näitä ja rupeavan niiden kanssa puhetta pitämään. Heidän asiansa oli tavallisuuden mukaan katsoa oliko meillä kiellettyjä tavaroita, varsinkin erästä Slaki-nimistä kasvia. Tätä yrttiä nuuskiessaan on niillä tapana kavuta kaikissa nurkissa ja loukeroissa sekä tarkasti tutkia jokaista pakettia, kääröä ja kätköä, sillä tämän kasvin maahan tuominen on mitä ankarimmasti kielletty. Syynä siihen on se, että asukkailla on tapana vaihtaa itsellensä tämä kasvi muita, paljon kalliimpia vastaan, josta seuraukseksi tulee, että maan omat yrtit, jotka sangen hyvin saattavat tehdä saman hyödyn, halventuvat hinta-arvossa. Pikardanialaiset ovat tässä kohden Eurooppalaisten kaltaisia, jotka myöskin kiihkolla himoitsevat yhtä ja toista kun se vain tuodaan kaukaisista maista ja kun se vain on kasvanut etäisessä maanosassa.

Sittekun päätulliherra kauvan kyllä oli jutellut meidän tulkkimme kanssa, meni hän alas tavara-ruumaan, seurassaan toiset harakat. Kun hän taas tuli näkyviin, näytti hän ankaran korskeata muotoa, kitisi vihasta ja antoi meidän ymmärtää että kaikki kauppa Pikardanialaisten kanssa nyt oli loppunut, koska me, vastoin voimassa ja noudatettavana olevata kauppasopimusta, kuljetimme maahan kiellettyä tavarata. Mutta meidän laivapäällikkömme, joka kokemuksesta tiesi kuinka oli meneteltävä tulliherran vihan sammuttamiseksi, lahjoitti hänelle muutaman leiviskän slakia, joka heti teki hänen hyväksi jälleen ja toimitti niin että me saimme ruveta lastiamme purkamaan.