Heti saatuamme tämän luvan saapui laivalle koko joukko harakoita, jotka kaikki olivat kauppiaita. Kun katteini kuitenkin halusi käydä maalla, käski hän minun ynnä muutaman muun tekemään hänelle seuraa, niin että meitä, jotka laivasta lähdimme kaikkiansa oli neljä: katteini itse, minä ja kaksi muuta apinaa, joista toinen oli kauppaneuvos ja toinen tulkki. Kenraali-tullitarkastaja kutsui meidät päivälliselle luoksensa. Pöytää ei kannettu esille, kun eivät Pikardanialaiset osaa käyttää tuolia, vaan ruoat tuotiin keskelle laattiata. Monia uhkeita ja kalliita ruokia tässä oli tarjolla, mutta niitä tuotiin esille ylen pienillä vadeilla, ja kun kyökkiosasto oli yläkerrassa, tuli neljä harakkaa lentäen jokaista ruokalajia tuomaan alas eräästä katossa olevasta reijästä. Aterian perästä vei tulliherra meidät kirjastohuoneesen, jossa me tapasimme suuren määrän kirjoja, mutta kaikki niin pienen kokoisia että heidän suurimmatkaan teoksensa tuskin olivat meidän almanakkojemme kokoisia. Minun oli vaikea hillitä naurunhalujani kun näin kirjastohoitajan lentävän ylimmäiselle hyllylle tuomaan alas kirjoja, jotka olivat kahdeksas- ja kaksitoistas-taitteisia.
Pikardanialaiset rakennukset eivät paljon eroa meidän rakennuksistamme mitä koristamis- ja rakennus-laatuun tulee, mutta vuodesijat ovat varsin katon alla riippumassa, niinkuin linnunpesät. Ehkä kysytään kuinka on mahdollista, että harakat, jotka kuuluvat pienempiin lintuihin, osaavat rakentaa niin suuria rakennuksia. Mutta minä tulin vakuutetuksi heidän kyvystänsä tässä suhteessa kun näin rakennuksen, joka parhaillansa oli työn alla. Muutamia tuhansia oli työssä yhtaikaa joten heidän paljoutensa ja nopealiikkeisyytensä jotenkin vastasi meidän työvoimiamme. Tulliherran rouvaa me emme saaneet nähdä, se kun oli sairaana lapsivuoteella. Lapsivuode-vaimot eivät nimittäin täällä milloinkaan lähde ulos, ennenkun lapset ovat saaneet höyheniä; mutta pian hänestä taas tulisi vieraskelpoinen, sillä pikkuset olivat jo ruvenneet vähän höyhentymään.
Olomme tässä maassa ei käynyt niin pitkäksi että minä olisin ehtinyt lähemmin tutustumaan sen valtiomuotoon tai asukkaiden luonnonlaatuun ja tapoihin. Kaikkien mielet olivat tässä tilaisuudessa kovasti liikutetut, kun hiljan oli sota puhjennut Pikardanialaisten ja heidän naapuriensa pyytölintujen kesken, ja meidän tulomme edellisenä päivänä oli tullut tieto siitä että harakat, suuressa ilmatappelussa pyytölintujen kanssa olivat joutuneet tappiolle; minkätähden myös harakoitten ylipäällikkö pidetyssä sotaoikeudessa oli tuomittu siipensä menettämään, mitä rangaistusta pidetään jotenkin samanarvoisena kuin kuolemanrangaistus. Niinpian kun oli kauppamme tehty lähdimme taas purjeille. Emme olleet erin kauvaksi vielä kulkeneetkaan ennenkun näimme merenpinnan täynnä höyheniä, ja tästä saatoimme päättää että tässä oli tuo ankara taistelu ollut.
Kolme päivää kestäneen onnellisen purjehduksen perästä saavuimme me Musikanttien maahan. Niinpian kun ankkuri oli laskettu, lähdimme me maalle, ja muuan meidän tulkeistamme kulki edellä kantaen suurta paasiviulua. Tämä tuntui minusta ylen naurettavalta, sillä minä en, parhaittenkaan tuumimisteni uhaksi, osannut arvata miksi hänen tarvitsi tuommoista takkaa kantaa. Kun kaikki näytti tyhjältä ja autiolta, eikä mistäkään elävätä olentoa nähnyt, käski katteini muutamalla torventoitotuksella ilmoittaa asukkaille että me olimme saapuneet. Oitis tuli noin kolmekymmentä soitannollista konetta taikka paasi-viulua esille hypäten jalallansa, mikä minusta oli kuin todellista loihtua, kun en minä milloinkaan ennen ollut nähnyt mitäkään niin kummallista. Nämä paasi-viulut, jotka nyt ymmärsin olevan tämän maan asukkaista, olivat yläpuolestaan varustettuina ylen pitkällä kaulalla, minkä päässä oli mitä sievin pikkuruinen pää, itse ruumis oli hoikka ja sen ympärillä ohut kuori niin että kuoren ja ruumiin välillä oli onteloita. Kohta navan yläpuolelle oli luonto muodostamat "tallan" jonka päällitse oli neljä viulunkieltä kiristettynä. Koko tämä koneisto lepäsi yhdellä ainoalla jalalla, jolla se hyppeli matkaan erinomaisella nopeudella. Katsoja olisi sanalla sanoen saattanut pitää niitä todellisina soittokoneina elleivät ne olisi olleet varustettuina kahdella käsivarrella ja kummankin niiden päässä pienen pienellä kätösellä. Yhdellä kädellänsä ne pitelivät soitinta ja toisella ne tarttuivat kieliin. Tulkkimme tahtoi ruveta puhuttelemaan heitä ja otti viulunsa vasempaan käteensä, soittimen oikeaan sekä rupesi, asennon otettuansa, soittamaan. He vastasivat hänelle heti samalla tavalla, ja vaihtelevasti kysyen ja vastaten saivat he aikaan sangen sävelrikkaan kaksinsoiton. Aluksi soitettiin vain adagiota eli vienosti, ja tämä oli erittäin kaunista; sitte rupesi kuulumaan pärryttäviä ääniä, jotka korvia kiusasivat, ja lopuksi loppuivat soittajaiset suloiseen ja miellyttävään prestoon eli vilkkaasen äänivirtaan. Minä sain sitte tietää että adagio oli vain johdatus keskusteluun, jossa kumpikin lateli kohteliaisuuksia; harhaäänien kestäessä keskusteltiin hinnoista, kunnes vihdoin tuo hilpeä presto ilmoitti että oli kaupasta suostuttu. Kohta tämän jälkeen me myös palasimme laivalle ja rupesimme laivakuormaamme purkamaan.
Parhaita tavaroita täällä kaupaksi käymään on hartsi; asukkaat käyttävät sitä soittimiensa, eli toisin sanoen: puhe-elimiensä varaksi. Rikolliset tuomitaan usein soittimensa menettäneeksi, ja kuolemanrangaistukseen verrataan sitä, jos se ijäksi joltakulta otetaan. Kun kuulin että varsin naapurissa pidettiin käräjiä riensin minä sinne saadakseni olla läsnä soitannollisessa oikeudenkäymisessä. Asianajajat puhumisen asemesta soittivat vatsakieliänsä. Niin kauvan kun asia oli käsiteltävänä kuului vain soitannollisesti vääriä ääniä, ja kaunopuheliaisuus esiintyi siinä, että puhuja osoitti itsellensä olevan nopsat sormet. Mutta asian loppuun tutkittua, nousi tuomari seisaallensa, tarttui soittimeensa ja soitti adagion, joka tiesi samaa kuin tuomion julistaminen. Kohta tämän jälkeen näin muutaman vahtimestarin hyppäävän esille ja ottavan tuomitulta hänen soittimensa.
Lapset täällä näyttävät varsin leikkikalu-viuluilta; ne eivät saa soitinta käteensä ennenkuin ne ovat kolmen vuoden vanhoiksi tulleet; tultuansa neljän vuotisiksi pannan ne kouluun, jossa heitä opetetaan soitintansa käyttämään, mikä on samaa kuin meillä lukemaan opettaminen, eivätkä pääse koulusta ennenkun he ovat oppineet selviä ääniä kielistä saamaan. Nämä pikku viulut olivat meille suureksi haitaksi, seuratessaan meitä alituisella soittamisellansa. Tulkkimme selitti meille että nuo kakarat kerjäsivät ryypyksiä. Heidän pyyntönsä esiintyi adagio mutta kun niiden onnistui jotakin saada kajauttivat ne iloisen preston, — sillä tavalla he kiittivät. Elleivät ne sitä vastoin saaneet mitäkään herkesi soitto pian.
Kun kaikki asiat olivat käyneet meidän tyytyväisyydeksemme ja saatuamme paperimme kuntoon, lähdimme me Kusa-kuukauden loppupuolella Musikanttien maasta, ja muutaman päivän matkan perästä saimme me taas maata näkyviin, jonka ilkeästä hajusta me saatoimme ymmärtää että se oli Pyglossia. Tämän maan asukkaat eivät paljon ihmisistä eroa; varsinainen erilaisuus on siinä, että niiltä puuttuu suu ja sen sijaan pitävät puhetta perällänsä. Ensimmäinen, joka tuli laivalle luoksemme, oli rikas kauppias. Hän tervehti meitä maan tapaan perällänsä ja rupesi kohta hieromaan kauppaa tavaroistamme. Meidän parturimme sattui tällöin olemaan sairaana, joten minun, suureksi mielipahakseni, täytyi käyttää Pyglossialaista parturia; sillä kun nämä ovat miltei vielä puheliaampia kuin meidän parturimme kotona, jätti hän jälkeensä semmoisen lemun, että meidän täytyi polttaa väkevähajuisia aineita hytissä hänen lähdettyänsä. Minä olin nyt jo ehtinyt niin tottua ihmeellisiin ja luonnon järjestystä vastaan oleviin seikkoihin, ettei juuri mikään minusta enään tuntunut mahdottomalta, mutta Pyglossialasten luonnon vika, jos sen siksi nimittäisin, teki kuitenkin sangen vastenmieliseksi heidän kanssansa seurustelemisen, minkä tähden me myös riensimme nostamaan ankkurin, sittekun kokeeksi olimme olleet päivälliskutsuilla erään rikkaan Pyglossialaisen luona. Kutsumuksen tullessa me kaikki kohotimme olkapäitämme eikä kukaan tahtonut sitä noudattaa muilla ehdoilla kuin että meille vakuutettaisiin alituista äänettömyyttä, ainakin niin kauvaksi kun aterialla oltiin. Kun laivamme pistäysi satamasta ulos, seisoi rannalla koko joukko Pyglossialaisia, jotka takaa päin toivottivat meille onnellista matkaa, mutta kun tuuli kävi maalta pyysimme me heitä koko joukolla merkkejä hillitsemään hyväntahtoisuutensa puhkumista, sillä kohteliaisuudestakin saatetaan joskus saada liiaksi.
Niinkuin jo ennen olen maininnut, ei tämä kansa paljon eroa ihmisestä ruumiin muodon suhteen, ottamatta lukuun heidän puhelunlaatuansa; mutta eipä meidänkään maassa kärsitä puutetta ihmisistä, jotka eivät ainoasti ruumiinlaadun vaan myös kielenkin puolesta sangen paljon ovat Pyglossialaisten kaltaisia. Juuri tämän johdosta ajattelin itsekseni: No, entä sitte! Jos herrat Pettersoni, Larsseni, ja Sörenseni ynnä muut kelpo miehet, jotka siivottomalla suoruudella nimittävät jokaista asiata omalla nimellä ja sanovat päin kuulijoita mitä heillä on sydämellänsä, tulisivat tänne: kielensä yhtäläisyyden tähden ne pian saavuttaisivat kansalaisoikeuden Pyglossiassa ja sulautuisivat heidän kanssansa yhdeksi kansaksi. Sillä mitäpä se vaikuttaa asiaan missä paikassa ruumiista suu sijaitsee, kunhan sillä vain on samat ominaisuudet ja kun se pitää samallaista puhetta!
Tästä me ohjasimme kulkuamme Jäämaahan, mikä oli siihen määrään kolkko ja kamala maa, etten minä saata ajatella mitäkään onnettomampaa ja surkuteltavampaa, kun ei siellä tavata ensinkään muuta kuin vuoria, pelkkiä vuoria ikuisen lumen peitossa. Asukkailla, jotka kaikki ovat jäästä, on asuntonsa siellä ja täällä vuoren loukeroissa, joihin eivät auringon lämpeät säteet milloinkaan löydä, jossa kaikki on jäätynyttä, kaikki on pimeyttä ja jossa heidän ainoa valonsa tulee huurteen heikosta kiilumisesta. Sitä vastoin ovat syvällä olevat laaksot auringon kuumuudesta poltetut. Sentähden eivät asukkaat milloinkaan uskalla alas laaksoihin ellei sää ole pilvistä ja kosteista, mutta niin pian kun auringon säde pilkistäytyy esille, rientävät he takaisin vuorillensa ja niiden rotkoihin. Usein tapahtuu etteivät he ehdikään kylläksi pian pois, vaan sulaavat tiellä taikka joutuvat jonkun muun onnettomuuden alaiseksi. Kuolemaan tuomitut rikolliset viedään sumeisen ilman vallitessa alas jollekin lakeudelle, jossa ne sidotaan erääseen paaluun auringossa sulamaan. Tästä maasta saadaan kaikellaisia metalliksia paitsi kultaa, mutta ympäri maailman matkustavat kauppiaat kuljettamaan näitä valmistamattomassa tilassa, sillä asukkaat, jotka eivät siedä lämpeyttä, eivät itse kelpaa näitä metallitöitä tekemään.
Kaikki nämä maat, joista nyt olen antanut lyhyeitä kuvaannoksia, ovat varsinaisen Metsendorian suuren keisarin alammaisia; jonka tähden myös kaikki merenkulkijat kutsuvat niitä yhteisellä nimellä: Metsendorialaiset saaret. Tämä suuri ja kummituksellinen valtakunta oli matkamme varsinaisena tarkoituksena. Kahdeksan päivän purjehtimisen perästä Jäämaasta saavuimme me keisarilliseen pääkaupunkiin, jossa me todellisuudessa keksimme kaiken, mistä runoniekat ovat runoilleet eläimien, puiden ja taimien valtioista, sillä Metsendoria on, niin sanoaksemme kaikkein järjellisten eläimien, puiden ja taimien yhteinen isäinmaa. Mikä eläin ja puu tahansa saattaa täällä saavuttaa kansalaisoikeuden, kun ne vaan alistuvat hallitukselle ja laeille. Pianpa saattaisi luulla, että näin monien erilaisten ja eri tavalla luotujen luomisten sekoitus saisi aikaan sekaannuksia ja levottomuuksia. Mutta päin vastoin tämä erilaisuus tuottaa mitä parhaita seurauksia, viisaitten lakien ja laitosten johdosta, jotka kullekin näistä monellaisista alammaisista osoittavat sen vaikutusalan, joka parhaiten sopii hänen luonnollensa ja taipumuksillensa. Niinpä esim. valitaan hallitsijat jalopeurain suvusta, tämän heimon ylevämielisyyden tähden. Norsut, tarkalla arvostelukyvyllänsä, istuvat tavallisesti Neuvoskunnassa. Kameleonteista tehdään hovimiehet, sillä ne ovat vaihtelevia ja osaavat aina "kääntyä myötötuuleen". Sotaväki maalla muodostetaan karhuista, tiikereistä ja muista tämänlaisista taistelunhimoisista eläimistä, jota vastoin meripalvelukseen valitaan härkiä ja semmosia, koska meriväki tavallisesti on vakaata ja hyvää väkeä ja elävät semmoiseen tapaan, että se pitää yhtä heidän raa'an alkuaineensa kanssa. Täällä löytyy myös merisotaopisto, jossa vasikoita eli merioppilaita (kadetteja) valmistetaan tuleviksi sotaupseereiksi. Puista tehdään tavallisesti tuomareita, heidän synnynnäisen pitkämielisyytensä tähden. Asianajajat yläoikeuksissa ovat tavallisesti hanhia, ja prokuraattorit alaoikeuksissa harakoita. Ketuista tehdään valtionlähettiläitä, konsulia, asiamiehiä ja lähetystön pöytäkirjuria. Korpeista tavallisesti tehdään holhoojia ja kuolinpesän selvittäjiä, kutut ovat filosoofia ja ennen kaikkia kielioppineita, osaksi sarviensa tähden, joita he vähintäkin vastarintaa havaitessansa käyttävät vastustajiansa vastaan, osaksi kunnia-arvoisen partansa tähden, joka heidät eroittaa muista luoduista. Hevoset ovat pormestaria ja neuvosmiehiä. Herrasmiehiä, maanviljelijöitä ja talonpoikia ovat käärmeet, myyrit, rotat ja hiiret. Kirjeenkantajat ja kurjeerit tehdään linnuista. Aaseista, joilla on kimakka ja kiljuntaan vivahtava ääni, tulee sopivia pappia ja lukkaria, rastaista laulajia ja huilunpuhaltajia, kukoista yövartioita ja koirista portinvahtia. Susista tulee rahastonhoitajia ja tullitarkastajia ja niillä on haukkoja apureina.