Tästä näennäisestä alentuvaisuudesta en minä kadottanut vähääkään maineestani, kun koko sotajoukko kyllä tiesi että minä olin todellinen johtaja. Minun neuvoni oli ettei pitänyt päästettämän ampujia ottamaan osaa ensi hyökkäykseen vaan että piti koetettaman eikö tuo muu osa jalkaväkeä ja ratsuväki yksin kykenisi voittoa vihollisista saamaan. Mutta tämä neuvo oli vähällä tulla minulle kalliiksi; sillä Tanakilaiset tekivät niin ankaran hyökkäyksen jalkaväkeämme vastaan että ne pakottivat sen lähtemään pakoon, ja kun he ratsuväellekin tekivät urheata vastarintaa, näytti voitto hetken aikaa olevan kahden vaiheella kummankin puolen välillä; niin, tämän vertaista vaikeata taistelua tuskin milloinkaan on kamppailtu. Nyt minä pidin parhaana antaa kiväärimiesten ryhtyä toimeen. Jo ensimmäisten laukausten kaikuessa pidättyivät Tanakilaiset hämmästyneinä, voimatta käsittää mistä salamat ja pamaukset tulivat; mutta saatuansa nähdä minkä kamalan vaikutuksen ne tekivät, valtasi heidät mitä suurin hämmästys. Ensi laukauksella kaatui 200 tiikeriä, joiden joukossa myös kaksi sotapappia, mitkä lävistetyin ruumiin vaipuivat maahan parhaillaan koettaessaan innosta säkenöivillä puheilla kehoittaa soturia urhollisuuteen. Heidän kuolemansa herätti yleistä murehtimista, sillä heitä pidettiin Tanakilaisten etevimpinä pappeina. Huomatessani vihollisten tuskallisen päättämättömyyden, komensin minä taas laukauksen, ja tämä toinen tuli-isku sai aikaan vielä suuremman mieshukan; kuningas itse kaatui. Nyt menettivät Tanakilaiset kaiken toivonsa ja hajousivat hurjaan pakoon. Ratsuväkemme ajoi pakenevia takaa ja teki semmoisen hurmion vihollisissa, etteivät ratsastajat pian enään päässeet kulkemaan kuolleitten ja kuolemaisillansa olevien paljouden tähden. Taisteluun loputtua laskimme me 13000 kaatunutta vihollista, osaksi itse taistelussa osaksi myös pakoretkellä. Meidän voittoisa sotajoukkomme marssi Tanakin valtakuntaan ja asettui muutaman päivän perästä pääkaupungin edustalle. Pelko ja hämmästys oli siellä niin yleinen, että, vaikka kaupunki sekä asemansa että muuriensa ja vallikaivostensa kautta oli vahvasti varustettu ja vaikka oli tarpeeksi muonavaroja, maistraatti kuitenkin saapui meidän leiriimme ja jätti voittoherralle kaupungin avaimet.

Kaupungin suuruus, sen kauniit kadut ja uhkeat rakennukset hämmästyttivät minua, ja minusta rupesi tuntumaan yhä kummallisemmalta että Kvaamalaiset, vaikka heitä kaikkialla ympäröivät näin sivistyneet kansakunnat, kuitenkin olivat niin pitkäksi ajaksi jääneet niin syvään ja synkkään taitamattomuuteen. Mutta minä saatan ymmärtää, että heidän on käynyt samaten kuin eräitten eurooppalaisten kansakuntien, jotka eivät ensinkään huoli siitä, mikä tapahtuu ja mitä toimitaan heidän rajojensa ulkopuolella, vaan pysyvät kiinni omassansa, pitäen sitä parhaana; jotka eivät milloinkaan pyri joutumaan mihinkään vuorovaikutukseen toisten kansojen kanssa ja juuri sentähden ovat jääneet samaa pistettä polkemaan.

Suuresta tappiostansa lukein rupesivat Tanakilaiset laskemaan uutta ajanlaskua, ja kun tuo ratkaiseva tappelu tapahtui, heidän almanakkansa mukaan, kolmantena päivänä Toruli-kuussa, luettiin tämä päivä suru- ja valituspäivien joukkoon. Samaan aikaan vuotta, nimittäin Toruli-kuukauden aikana, on Natsaari-kiertotähti, joka aurinko kierrollansa jakaa eri vuodenajat ja määrää ajanlaskun, etäimmällä tästä osasta maankuorta. Se kiertyy nimittäin auringon ympäri, mutta kun Natsaari liikkuu paljon nopeammin, niin se suurenee ja pienenee aina sen mukaan kun se lähenee yhtä taikka toista puoliskoa. Minä silmäilin kerran erästä tanakilaista almanakkaa ja havaitsin sen erittäin säännöllisesti ja hyvästi järjestetyksi.

Sittekun pääkaupunki näin oli valloitettu, antausi koko valtakunta voittajille niin että tuo entinen halveksiminen muuttui kunniaksi ja maineeksi ja Kvaamalainen valtakunta, tämän lisäyksen kautta maanalaansa, tuli lähes toista vertaa suuremmaksi ja mahtavammaksi kuin ennen. Kun kaikki tämä onni luettiin minun järkeni ja kykyni tuotteeksi, rupesi tuo kunnioitus, jota minulle oli osoitettu jo pitkiä aikoja ennen, vähitellen muuttumaan miltei jumalalliseksi palvelemiseksi.

Sittekun Tanakilaiset siis olivat voitetut ja sittekun jokaiseen heidän kaupunkiinsa oli pantu vartiosto pitämään tätä taistelunhimoista kansaa kurissa, omistin minä vakaasti ajatukseni jo alkuun panemani tuuman täytäntöön saattamiseen, nimittäin sen tuuman että saisin kokonansa poistetuksi tuon raakamaisuuden, jonka vallassa Kvaamalaiset tähän saakka olivat eläneet. Suuria vaikeuksia esiintyi kuitenkin tieteitten ja taiteitten istuttamisen suhteen tähän kansaan, sillä se vähä minkä itse olin Euroopassa oppinut, nimittäin latinan kieltä ja muutamia kreikkalaisia sananparsia, ei ollut täällä minulle miksikään avuksi. Minun täytyi Tanakista tilata kaksitoista oppinutta tiikeriä, jotka heti määrättiin professoriksi ja saivat toimekseen järjestää yliopiston samaan tapaan kun ne heillä olivat omassa maassaan. Sitä paitsi annoin muuttaa Tanakilaisten kuninkaallisen kirjaston Kvaamaan. Minun tuumani oli kuitenkin antaa noiden vierasten opettajien palata takaisin omaan maahansa, niinpian kun Kvaamalaiset olivat joutuneet niin pitkälle, että he saattoivat itse tulla toimeen.

Minulla oli suuri halu tutkia kunink. tanakilaisen kirjaston sisällön, sittekun tuolta vangitulta kenraalilta olin saanut kuulla että sen käsikirjoituskokoelman joukosta löytyi muuan, jonka tekijä oli käynyt meidän maailmassamme ja siltä matkaltansa oli tuonut kotio koko joukon muistoonpanoja useista maista ja varsinkin eurooppalaisista. Tämän käsikirjoituksen olivat Tanakilaiset saaneet käsiinsä sotaretkellä eräässä kaukana olevassa maassa; kuitenkin oli tekijän nimi tuntematon, samaten kun ei myöskään tiedetty mikä kansalainen hän oli taikka kuinka hän oli maan päälle joutunut. Tarkemmin kirjasta tutkittuani havaitsin minä Tomopokolon ilmoitukset tästä käsikirjoituksesta peräti oikeiksi, jonka tähden minä hänelle uskoin syntyni, sukuni ja isänmaani laidan, vakuuttaen hänelle, että minä alussa olin sanonut Kvaamalaisille saman, mutta etteivät nämä yksinkertaiset ihmiset tahtoneet kertomustani uskoa, vaan sen sijaan pitivät minua auringon lähettiläänä, hairahdus, jossa he yhä edelleen itsepintaisesti pysyivät. Minä liitin, että, kun minä pidin vääränä omistaa itselleni kauvemmin tätä turhamaisen ylpeätä arvonimeä, minä nyt olin päättänyt julkisesti ilmoittaa oikean laitani, koska minä olin täydesti vakuutettu siitä, etten minä tämän suoran tunnustukseni kautta mitäkään maineestani kadottaisi. Minä toivoin tätä sitä enemmän, kun puheena olevan kirjan lukeminen tekisi jokaiselle selväksi, kuinka paljon etevämmät Eurooppalaiset ovat toisia kuolevaisia viisauden ja hyvien avujen puolesta. Tämä päätökseni ei kuitenkaan ollut tuon viisaan miehen mieleen, minkä hän minulle ilmoitti seuraavin sanoin:

"Ensin, jaloarvoinen herra, pitää sinun tuo kirja lukea. Ehkä sen sisältö saa sinut päätöksesi muuttamaan! sillä joko valhettelee tekijä, taikka vaivaavat myös ylimaallisia narrimaisuus ja pahat tavat ja myös on niillä lakeja ja laitoksia, joille ennen sopii nauraa kuin kunnioituksensa antaa. Sittekun olet ehtinyt lukea kirjan lävitse, saattaa olla aika ruveta päätöksiä tekemään; tämän neuvon tahdon sinulle kuitenkin antaa: älä ajattelemattomasti heitä luotosi tuota arvonimeä, joka on Kvaamalaisissa herättänyt niin suuren kunnioituksen sinua kohtaan, sillä ei mikään paremmin tarkoitustansa täytä kansan kuuliaisuudessa pyhittämisen suhteen, kuin se ajatus että hallitsija on jalompaa rotua ja että hänellä on loistava synty."

Minä katsoin parhaaksi seurata tätä neuvoa, ja annoin Tomopokolle toimeksi kääntää tämän kirjan minun varakseni Kvaaman kielelle. Sillä oli nimenä: "Tanianin (arvattavasti tämä vain oli salanimi) matka ylemmässä maailmassa, taikka kertomus sikäläisistä maista ja kansoista varsinkin Euroopassa". Mutta kun kirjoitus oli likainen ja homehtunut sekä ajan kuluttama, puuttui siitä se, jonka juuri mieluimmin olisin halunnut tietää, nimittäin mitä tietä tekijä oli tullut ylös meille ja jälleen takaisin tänne alas.

Kirjoituksen nimeksi käännöksessä tuli tämä:

"Palasia Tanianin ylimaallisesta matkasta, kääntänyt kunnianarvoinen ja jalosyntyinen Herra Tomopokolo, tanakilainen kenraali: