"Jokaisella maalla on omat lakinsa mutta myös omat tapansa, jotka usein kyllä ovat lakien suoria vastakohtia. Niinpä esim. pitää lain mukaan vaimon oleman miehellensä kuuliainen ja alammainen; mutta todellisuudessa hän hallitseekin miestänsä.
"Euroopassa pidetään niitä suurimmassa kunniassa, jotka elävät ylellisimmästi ja kuluttavat maan mehun; sitä paitsi halveksitaan niitä, jotka viljelevät maata ja ruokkivat näitä rikkaita herkkusuita.
"Kuinka pitkälle Eurooppalaiset ovat paheissa joutuneet saatetaan helpoimmin ymmärtää tuosta suuresta määrästä hirsipuita ja teloituspaikkoja, joita kaikkialla matkustajaa kohtaa. Jokaisella kaupungilla on oma pyövelinsä. Poikkeuksena tästä on kuitenkin Englanti, jossa en minä luule ainoatakaan pyöveliä löytyvän, kun asukkaat, Spleenistä (ikävyystaudista) hirttävät itsensä.
"Minä vähän epäilen että eivätköhän Eurooppalaiset ole ihmissyöjiä; ne sulkevat nimittäin suuret paljoudet terveitä ja näkeviä ihmisiä eräänlaisiin suljettuihin ja varustettuihin varustusrakennuksiin, joita he nimittävät luostareiksi, ainoastansa saadaksensa heidät kiiltävän lihaviksi; sillä niinkauvan kun heitä elätetään näissä ilotarhoissa ovat he vapautettuina kaikesta työstä, eikä heillä ole ensinkään muuta tehtävätä kuin katsoa mitä he parhaaksensa saavat.
"Eurooppalaisilla on tapana aamusilla juoda kylmää vettä vilvoittaaksensa vatsaansa, mutta tuskin ovat he saavuttaneet tämän tarkoitusperänsä, niin he rupeavat juomaan viinaa saadaksensa sen kuumaksi jälleen.
"Kirkkotunnustukset Euroopassa jaetaan kahteen päälahkoon: protestantteihin ja katoolilaisiin. Edelliset uskovat yhtä, kolmeyhteistä jumalata, jälkimmäiset useampia, sillä he tunnustavat yhtä monta jumalaa ja jumalatarta, kuin heillä on kaupunkia ja kyliä. Kaikki nämä jumalat ja jumalattaret on Rooman paavi luonut, ja hänen ovat taas vuorostansa luoneet eräät papit, joita ylipäänsä kutsutaan kardinaaleiksi. Tästä saatetaan ymmärtää mikä valta näillä kardinaaleilla on, koska ne saattavat luoda jumalien luojan.
"Italian entiset asukkaat valloittivat koko maailman, mutta olivat nahjuksia vaimojensa edessä; nykyiset Italialaiset sitä vastoin ovat hirmuvaltijoita vaimollensa, mutta nahjuksia koko maailman edessä.
"Eurooppalaiset käyttävät samoja ravintoaineita kuin me. Espanjalaiset ovat ainoat, jotka saattavat elää pelkästä ilmasta. Viimeksi mainitut pitävät laiskuuden jalon synnyn parhaana tunnusmerkkinä, eikä mikään anna aatelismiehelle siellä suurempaa mainetta kuin laiskuus.
"Semmoisia, jotka eivät itse tiedä mitä he uskovat ja jotka eivät pidä vaivaa maksavana ajatella ja tuumia mitä he luulevat, kutsutaan oikeauskoisiksi. Vieläpä löytyy semmoisiakin, joita suruttomuutensa ja ajattelemattoman laiskuutensa tähden luetaan pyhimyksien joukkoon; jota vastoin kaikki ne, jotka tahtovat kaikkia tutkia ja sen kautta sattuvat harrastamaan toista mielipidettä kuin vallitsevata, sanotaan ikuisesti tuomituiksi.
"Ylipäänsä uskovat Eurooppalaiset, ettei palkinto ja rangaistus tämän elämän perästä ensinkään riipu ihmisen elämästä ja teoista, vaan ainoasti paikasta, jossa hän on syntynyt; sillä he myöntävät kaikki, että jos he olisivat sattuneet syntymään toisessa maassa ja toisista vanhemmista, olisi heillä ollut varsin toinen usko. Siitä näyttäisi kuin eivät Eurooppalaiset niin paljon tuomitsisi ihmisiä heidän uskonsa johdosta kuin sen paikan johdosta, taikka niiden suhteitten johdosta, joissa he ovat maailmaan tulleet. Mutta tätä en minä saa sopimaan ja sulamaan yhteen käsityksen kanssa jumalan oikeudesta, ja hyvyydestä.