"Useat Euroopan oppineista harjoittavat samalla innolla sekä jumaluusoppia että filosofiaa. Filosoofeina he epäilevät kaikkea; jumaluusoppineina he eivät sitä vastoin uskalla epäillä mitäkään."

"Ylimaalliset kansat ovat ylen hartaita ja innokkaita rukouksissansa; heidän rukoushetkiänsä ei kuitenkaan määrää sydämen tarve, vaan parhaasta päästä kellonsoitto, kellot ja auringonnäyttäjät, niin että heidän hartautensa on kokonansa koneellinen ja on pikemmin kotoperää ulkonaisesta muodollisuudesta ja tottumuksesta määrätyllä kellonlyönnillä, kuin sydämen syvyydestä. Kuinka ahkeria muutamat ovat rukoilemaan nähdään siitä, että he hyräilevät virsiä hakatessaan puita, pestessään pataa taikka puuhatessaan muissa taloustoimissa.

"Tullessani Italiaan rupesin kuvittelemaan mielessäni, että minä äkkipäätä olin tullut koko maan hallitsijaksi, sillä jokainen, joka vastaani tuli, kutsui itseänsä minun 'orjakseni'. Kun sitte kerran mielin koetella tätä alinomaa huudettua orjallisuutta ja käskin isäntäni jättämään minulle vaimonsa yökaudeksi, niin hän siitä vimmastui, käski minun heti kokoomaan 'kampsuni' ja lähtemään pois, mutta kun minä kielsin, tarttui hän niskaani ja heitti minun ovesta pihalle.

"Etäimmällä pohjoiseen päin olevissa maissa himoitsevat asukkaat suurella halulla arvonimiä, joihin ei heillä ole mitäkään oikeutta, ja ovat siihen määrään riemuissansa siitä, jos saavat kävellä jonkun oikealla puolella, että he ovat vähällä tulla mielettömiksi, jos — —"

* * * * *

Nyt oli minun kärsivällisyyteni loppunut. Minä suutuin silmittömästi, keskeytin lukijan vakuutuksella, että kaikki tyyni oli pelkkää valhetta, jota jokin taitamaton ja kostonhimoinen kirjailija oli kyhännyt kokoon. Mutta ensimmäisen tulistukseni vähän asetuttua, rupesin vähän penseämmin tuomitsemaan tätä matkakertojaa, koska minä havaitsin että hän, jos kohta valheellinen ja väärä useimmissa kohdissa, ei kuitenkaan kokonansa ollut kieltänyt totuutta, vaan päin vastoin oli usein iskenyt naulaa keskelle päätä. — Muuten minä seurasin Tomopokolon neuvoa ja vahvistin Kvaamalaisia heidän väärässä käsityksessänsä syntyperäni suhteen, sillä minä katsoin paljon paremmaksi, tarkoitusperäni saavuttamisen tähden, että minut pidettiin auringon erinomaisena lähettiläänä kuin paljastaan vain eurooppalaisena kansalaisena.

Sittekun naapurimme pitkän ajan olivat pysyneet siivolla, ja minä olin käyttänyt hyväkseni tuota hyvää vaikuttavata rauhaa järjestääkseni valtiota halun ja toivoni mukaan, saimme me yhtäkkiä tiedon siitä, että kolme mahtavata kansaa oli ruvennut liittoon Kvaamalaisia vastaan nimittäin Arktoonialaiset, Kispuusialaiset ja Alektorianilaiset. Arktoonialaiset, jotka ovat järjellisiä, puhuvia karhuja, ovat ylen tanakkaa ja sotakelpoista kansaa. Kispusialaiset, jotka ovat tavattoman isoja liskoja, ovat maanalaisten kesken tulleet kuuluisiksi terävyytensä, tarkkanäköisyytensä ja kavaluutensa tähden, he kun ymmärtävät, enemmän sotajuonilla kuin ruumiillisilla voimilla, pitää mahtavimpiakin vihollisia hillissä. Alektorianilaiset taistelevat yhtä hyvin ilmassa kuin maassa ja tekevät sen kautta vihollisillensa suurta haittaa. Ne ovat nimittäin kukkoja varustettuina jousilla ja myrkytetyillä nuolilla, ja he täyttävät niitä semmoisella taitavuudella, että sen täytyy herättää ihmettelemistä.

Nämä kolme kansaa olivat ruvenneet suututtelemaan Kvaamalaisten suurien menestyksien tähden ja olivat sentähden sitoutuneet kolminaisliittoon, saattaaksensa, ajan vielä ollessa, yhdistetyin voimin hillitä Kvaamalaisten yhä kasvavaa valtaa. Mutta ennenkun he julistivat sodan, laittoivat he lähetystön Kvaamaan vaatimaan että Tanakilaiset jälleen saisivat valtiollisen vapautensa; kielto meidän puoleltamme olisi heille riittävä casus belli [sodan syy]. Minun neuvoni mukaan annettiin heille vastaukseksi: että kuin Tanakilaiset olivat tehneet itsensä syypäiksi rauhan rikkomiseen, ja siis saivat omaa hurjuuttansa ja pöyhkeyttänsä kiittää siitä onnettomuudesta, joka oli heitä kohdannut, päätti keisari, ottamatta ensinkään huomioon liittovaltioiden vaatimuksia, jokaista ahdistajata vastaan aseitten voimilla puolustaa sitä omaisuutta, jonka hän voittajan oikeudella oli itsellensä hankkinut. Tällä vastauksella saivat lähettiläät palata takasin ja me rupesimme oitis tekemään valmistuksia alkavata sotaa varten. Minä kokosin suurimmassa kiiruussa 40,000 miehen suuruisen armeijan, jossa 4000 miestä oli ratsuväkeä ja 2000:lla jalkaväestä oli ampuma-aseita. Keisari, vaikka hän jo oli vanha ja rappeutunut, tahtoi kumminkin itse ottaa osaa sotaretkeen ja oli niin kunnian perään, etteivät minun, hänen puolisonsa eikä lastensa yhdistetyt rukoukset voineet horjauttaa hänen päätöstänsä. Mitä näiden arveluttavien asiasuhteitten vallitessa enimmän minua huolestutti, oli se että Tanakilaiset käyttäisivät ensimmäistä sopivata tilaisuutta mennäksensä vihollisten puolelle, pelko, joka liian pian kävikin toteen; sillä tuskin oli sota muodonmukaisesti julistettu niin 12,000 Tanakilaista aseineen päiväineen yhtyi viholliseen, niin että me äkkipäätä saimme vastaamme neljä mahtavaa vihollista samalla kerralla.

Niinpian kun armeijamme oli ehditty saada kuntoon, annettiin Kiliani-kuukauden alkupuolella käsky lähteä marssimaan ja alkamaan sotaretki. Kulkeissamme eteenpäin saimme me kuulla vakoojiltamme että liittyneiden joukot jo olivat tulleet Tanakin rajan ylitse ja nyt niin tulisesti piirittivät Sibolin linnoitusta, joka on Kispussian rajalla, että siellä oleva komentaja jo oli ruvennut tuumimaan antautumista; mutta kun viholliset olivat saaneet kuulla meidän lähenemisestämme, jättivät he piirityksen siksensä ja lähtivät marssimaan meitä vastaan.

Me tölmäysimme yhteen eräällä lakeudella, joka ei ollut erittäin kaukana piiritetystä linnoituksesta, jonkatähden tämä ottelu saikin nimekseen: Sibolin tappelu. Arktonialaiset, jotka muodostivat vasemman siiven, heittäytyivät meidän ratsuväkemme kimppuun ja saivat aikaan siinä suurta hävitystä ja kun nuo kapinalliset Tanakilaiset kannattivat hyökkäystä, näytti melkein siltä, kuin olisi meillä ollut hukka edessämme; mutta nyt riensivät meidän pyssymiehemme ahdistetun ratsuväen avuksi, ja parilla lauelmalla, jotka heti hajoittivat vihollisten rivit sai asia oitis toisen muodon, niin että viholliset, äsken voittajina tungettuansa meidän ratsuväkemme riveihin, nyt itse tulivat ahdinkoon ja rupesivat vetäytymään takaisin sekä lähtivät lopuksi hurjaan pakoon.