ANNEKE. En kuolemakseni tiedä mitään.
HENRIK. Kas vaan, kuinka osaa teeskennellä. Turkanen, kyllä sinä olet sen kuullut, ja sentähden sinun onkin hyvä povata. Ehei, Henrikillä on älyä päässä, et sinä häntä niin helposti vedä nenästä.
ANNEKE. Minä vannon pyhän valan, etten ole kuullut hiiskaustakaan siitä, mitä sinä sanot.
HENRIK. Etkö ole hiljattain puhunut pormestarinrouvan kanssa?
ANNEKE. Luulenpa, että poika on tullut hulluksi. Tunnenko minä pormestarinrouvan?
HENRIK. No, kissa vie, sitten ryökkynä on sen sinulle sanonut.
ANNEKE. Kuules, Henrik, heitä jo kerrassa nuo hassutukset.
HENRIK. Kas tuossa, Anneke, on käteni, povaa nyt niin paljon kuin sinua maittaa. Kyllä minä huomaan, että sinä olet päässyt asioitten perille, vaikka sinä olet olevinasi niin tietämätön. Mutta eihän se haittaa, että sinulla on politiikkaa päässäsi, sillä tästä lähin saa koko talo olla sitä täynnä. No, mitäs näet minun kädestäni?
ANNEKE. Minä näen, Henrik, että isännän pamppu, joka riippuu uunin takana, tanssii tänään sinun selälläsi oikein hauskaa Koljatin polskaa. Onhan se häpeämätöntä, että sinä tuolla tavoin kummittelet, kun talossa on työtä ja tekemistä yllin kyllin, ja että sinä laitat isovaarin nutusta tuommoisen pelättimen.
HENRIK. Kuules, Anneke, minä povaan sinulle käsiin katsomatta, että sinä olet aika kanalja ja että sinä siivottoman suusi tähden saat korvapuustin tai kaksikin, kuinka vain sattuu. Kas tuossa täyttyi jo ennustus.